Kolmekymppisyydestä

ButtUglyn kaima ja kirjailijaelämää viettävä Kutri ovat kirjoittaneet kolmekymppisyydestä. Koska itse olen ohittanut tuon maagisen kolme-nollan jo reilut kolme vuotta, niin aukaisempa omaa verbaalista antiani asian tiimoilta.

Suurin osa niistä yksilöistä, jotka väittävät ettei ikä merkitse heille mitään, puhuvat mitä suurimmalla todennäköisyydellä täyttää paskaa. Mitä kovempaa asiaa toitottaa, sitä suurempaa pökälettä suustaan ulos suoltaa. Minä tiedän, koska olin itse tuota samaa sontaa jauhava penikka vielä muutama vuosi sitten. Muistan erittäin hyvin aamun 12. helmikuuta 2001 (päivä jolloin täytin 30). Ensimmäinen asia, mikä mieleeni tuli herättyäni herätyskellon piipitykseen oli: ”Voi vittu, mä olen kolmekymmentä!”.

Ikä merkitsee todella paljon. 30 vuotta täytettyäni olen pohtinut ikää päivittäin. En halua peittää itseltäni sitä tosiasiaa, että minä olen aikuinen. Se, mikä näytti 15 vuotta sitten tylsältä ja värittömältä aikuisuudelta on tässä ja nyt. Tylsää ja väritöntä? Fuck that shit! Mitä minä tiesin joskus 15 – 17 -vuotiaana? – En sitten yhtään mitään.

Mutta jos jotain kuitenkin tiesin, niin sen että olin nuori ainoastaan kerran elämässäni. En koskaan ymmärtänyt ikätovereitani, jotka unelmoivat täysi-ikäisyydestä. Pimeän pullon ostamisessa oli paljon enemmän jännitystä kuin siinä, että käveli Alkoon ja osti pullon. Ja kunnon kotibileet olivat aina paremmat kuin mitkään ravintola-illat. Täysi-ikäisyys tappoi kaiken sen mikä oli villiä junnuna dokaamisessa.

Mutta nyt en todellakaan haikaile takaisin nuoruuteen. Olin jo siellä kerran. Tulin, näin ja voitin puberteetin. Nyt on mentävä kohti uusia haasteita. Tärkeintä on se, että ei toteuta elämässään jotain sellaista kaavaa, mikä ei tunnu oikealta. Kolmekympinkriisi on vain yksi kriiseistä, josta on tarkoitus selvitä. Heikot sortuvat elon tiellä ja todella heikkoja ovat nämä ”iki-nuoret”, jotka ovat tehneet elämästään yhtä suurta klisettä. Ei minulle kiitos. Ei ole aikaa tavanomaisuuksiin ja ennalta-arvattavuuteen. Siinä minun 33-vuotiaan elämänviisaus …

4 vastausta artikkeliin “Kolmekymppisyydestä

  1. Juu-u. Kiitos hyvistä sanoista. Mäkin olen aina ajatellut (no en tosiaankaan, nuorempana ajattelin varmasti jotain ihan muuta) että ikäkriisit ovat sitä elämänkaaren sisältöä ja elämäntehtävää itseään, ei pelkkää ahdistusta siitä että bileet ovat ohi.

    t. täyttää 30 muutaman viikon kuluttua

    Tykkää

  2. Ja valehtelisin jos väittäisin, etten vähän nauti tästä haikeudessa, epätietoisuudessa, weltschmertzissä, jne. kieriskelystä… 😀 Tää on mun eka ikäkriisi (aiemmat kriisit ovat olleet elämäntilanteeseen liittyviä), joten pitäähän siitä ottaa kaikki ilo irti… 😀

    nimim. vielä 5,5 kk H-hetkeen

    Tykkää

  3. Kutri,

    Jos olet näin pitkälle säästynyt ikäkriiseiltä, niin on jo aikakin 😉

    Mulla oli niin paha 25-ikäkriisi, että se alkoi jo 23-vuotiaana ja loppui vasta 28-vuotiaana. Silloin sanoin itselleni, että en enää koskaan vaivu mihinkään ikäkriisiin. Varsinkin kun kriisistä tulee krooninen, niin kannataa katsoa itseään peiliin ja kysyä: ”Mikä nyt vaivaa?”.

    Pitää koputtaa kuitenkin puuta. Pahinta olisi herätä keskellä 50-vuotiskriisiä, kun ahdistelee parikymppisiä neitosia ja luulee olevansa vielä nuori. Ei. Minä en enää ole nuori. Ei enää koskaan …

    Tykkää

Kommentointi on suljettu.