It’s My Fucking Life

Pyydän anteeksi jo etukäteen, mutta tästä postauksesta tulee pitkä. Kaunokirjallinen inspiraatio iski pahemman kerran …

Tiedättekö kuka on "Hanki elämä"-ihminen? Ai,
ette vai? No, minäpä kerron kuka hän on ja miten olen elämäni
aikana häneen törmännyt.

"Hanki elämä"-ihmisellä on mitta. Se on elämä.
Hän mittaa kaiken elämällä. Ja hän ainoastaan tietää
mitä elämä on. Mitallaan "Hanki elämä"-ihminen
mittaa ja arvioi maailmaa ja siinä eläviä lajitovereitaan.Valitettavasti
hän on lajinsa ainoa, joka ei ole problematisoinut mittansa epämääräisyyttä
ja oman arvostelukykynsä validiutta. Mutta hänen ei tarvitsekaan problematisoida,
koska "Hanki elämä"-ihminen tietää mitä elämä
on.

Oma yhteinen historiani "Hanki elämä"-ihmisen kanssa alkoi
jo varhaisessa nuoruudessa. Olin nuorena innokas sarjakuvien lukija sekä
pienoismallien rakentaja. Kallion antikvariaatit tuli nuohottua perusteellisesti,
kun etsin Diabolikin puuttuvaa numeroa taikka mahdollisimman hyvää
hintaa kyllästymiseen asti luetusta lehdestä, jotta saisi rahaa kokoon
uutta koottavaa lentokonetta varten. Toimintaani seurannut "Hanki elämä"-ihminen
ei voinut käsittää minua. "Päivät pitkät
lukee sarjakuvia ja kokoaa muovisia pienoismalleja. Eihän tuo ole mitään
elämää. Hanki elämä tai edes harrastus." Sarjakuvien
lukeminen ja pienoismallien kokoaminen eivät ole harrastuksia. Eihän?
Samoin sosiaalista elämää ei ole se, että kavereiden kanssa
virittelee papaattimaton panokset epäonnistuneen koottavan sisälle
ja menee räjäyttämään sen Josafatin kallioille.

Otin kuitenkin "Hanki elämä"-ihmisen sanat sydämeeni.
Kiinnostuin liikunnasta. Tarkemmin sanottuna aloin pelaamaan koripalloa noin
10-vuotiaana. Sarjakuvat ja koottavat saivat jäädä taustalle.
Jo hyvin varhaisessa vaiheessa minulle kävi ilmeiseksi se tosiasia, että
olin huomattavasti muita lyhyempi. Ja koripallohan on pitkien peli. Tämä
ei kuitenkaan lannistanut minua. Harjoitusten jälkeen pomputtelin palloa
ja heittelin sitä pihalla olleella hiekkakentällä. Epätasainen
kenttä auttoi huomattavasti pallon hallinnassa. "Hanki elämä"-ihminen
katseli lannistumatonta harjoitteluani eikä taaskaan voinut ymmärtää
innostustani. "Mitä tuo tuolla jatkuvasti vaan heittelee ja pomputtelee
palloa. Hullu se on. Hanki elämä."

Elämäähän ei ole olla nuorten sarjassa yksi parhaista pallon
hallitsijoista ja erittäin kovakuntoinen pelaaja, joka jaksaa juosta vielä
senkin jälkeen, kun isommat ovat läkähdyksissä. Elämää
ei ainakaan ole se, että taistelee kynsin ja hampain pelipaikasta joukkueessa,
jossa jokainen on vähintään 15 senttiä pidempi. Siinähän
ei opi mitään ryhmässä olemisesta ja periksiantamattomuudesta.

Jossain vaiheessa 15-vuotiaana ymmärsin, että koripallo on hauskaa,
mutta en enää pärjännyt kentällä. Selkäni
alkoi vitkuttelemaan aika pahasti. Mutta paniikkiin ei tarvinnut vaipua, koska
jo lapsesta asti olin kuunnellut rock-musiikkia. Ja yhteenlaskun jälkeen
päätin alkaa opettelemaan kitaran soittamista. Tähtäimessä
oli koota bändi kavereiden kanssa. Siinä sitten istuttiin kotona kitara
sylissä ja alettiin opettelemaan perusteita (lue: "Smoke On The Water").
Ja kohta meillä olikin bändi kasassa.

En välttämättä ollut mikään musikaalisuuden suurin
lahjakkuus, mutta periksiantamaton luonteeni pisti minut opettelemaan kaikki
keskeisiset Jimi Page, Eddie Van Halen, Steve Vai ja Jimi Hendrix -kuviot. Monet
illat ja päivät menivät tiukasti kitaran kanssa nuotteja lukien
ja biisejä kuunnellen. "Hanki elämä"-ihminen ei tietenkään
voinut ymmärtää tätäkään. "Mitä
hemmetin järkeä on istua omassa huoneessa kitara kourassa ja opetella
rock-musiikin klassikkoja? Hanki elämä!".

Lukiossa aloin kiinnostumaan taiteesta laajemmin. Varsinkin kaunokirjallisuus
nousi musiikin rinnalle. En koskaan jaksanut innostua kioskikirjallisuuden helmistä,
vaan sydäntäni lähinnä olivat kaunokirjallisuuden klassikot.
Nuorena palavasieluisena lukio-poikana Herman Hessen Arosusi nousi
minun suureksi suosikiksi. Tuolloin aloin myös innostumaan kirjoittamisesta.
Kun muut valittivat äidinkielen tunneilla kirjoitettavien aineiden vaikeudesta,
niin minä suorastaan hihkuin innosta päästä kirjoittamaan.
Mikä muu voisikaan olla hauskempaa kuin rakennella lauseista muodostuvia
ajatusjuoksuja ja sanaleikkejä. Lukion jälkeen tiesin, että minusta
pitää tulla toimittaja.

Kirjoittauduin Laajasalon kristilliseen opistoon "Tiedotusopin linjalle".
Tällaista omistautumista asialle "Hanki elämä"-ihminen
ei taaskaan ymmärtänyt. Varsinkaan hän ei ymmärtänyt
innostustani filosofiasta, jonka opistolla sain. Parin vuoden jälkeen pääsin
yliopistolle sisään teoreettisen filosofian laitokselle. Seuraavat
kuusi vuotta menivät nenä kiinni filosofisissa kirjoissa. Samalla
tapasin paljon samasta asiasta kiinnostuneita ihmisiä, joiden kanssa istuttiin
Savannassa pikkutunneille asti parantamassa maailmaa ja opettelemassa oluen
voimalla filosofista argumentaatiota. Viereisessä pöydässä
istunut "Hanki elämä"-ihminen ei tajunnut höykäsen
pöläystäkään jutuistamme. Hänen sanavarastoon
eivät kuulu mm. seuraavat sivistyssanat: diversiteetti, differenssi, heterogeenisyys
eikä todellakaan perspektiivi optiikka. Eikä hänen tarvitsekaan
tietää. Hän tietää mitä elämä on. Ja
arvasitte aivan oikein: "Hankkikaa elämä!"

Eräänä iltana työskennellessäni filosofian laitoksen
kirjastossa en enää jaksanut lukea tenttikirjaa. Päätin
tutustua paljon melua herättäneeseen uutuuteen nimeltä Internet.
Aikaisemmin olin suhtautunut kyseiseen juttuun epäillen, koska ei se kuulostanut
nyt niin ihmeelliseltä. Avasin koneen ja loggauduin sisään. Ällistyksekseni
huomasin, että pari tuntia meni yhdessä hujauksessa. Olin täysin
haltioitunut digitaalisesta maailmasta yhdellä iskulla. Tämän
jälkeen aloin enemmän ja enemmän kiinnostumaan netistä ja
siellä ilmestyvistä asioista.

Varhaisteininä olin räpeltänyt jonkin verran tietokoneita kavereiden
luona. Nyt tuo vuosia sitten hautautunut tietokone-innostus heräsi uudestaan.
Nörtiksi leimaantumisen uhallakin vietin tunteja koneen äärellä.
Ei mennyt aikaakaan, kun piti alkaa itsekin opettelemaan HTML:ää ja
JavaScriptia. Minulla oli visio, jonka voisin toteuttaa juuri netissä.
Samalla aloin myös ymmärtämään, että tutkijan
ura ei tule kuulumaan tulevaisuuteeni.

Tästä "Hanki elämä"-ihminen veti herneen nenään
oikein kunnolla. "Koneen äärellä vaan istuu ja naputtelee
näppäimistöä. Kaiken maailman digitaalisiin vehkeisiin tuhlaa
ansaitsemat rahansa. Mitä hemmetin elämää tuo on? On jo
aikoihin eletty. Ja nyt sillä on vielä omat kotisivutkin ja joku hemmetin
blogi. Hanki elämä! Kuuletko? Hanki elämä!!"

Mutta nytpä minä en enää jaksa kuunnella tuota nirinää
ja narinaa. Haista sinä "Hanki elämä"-ihminen paska
ja painu helvettiin tieltäni. Täältä tulee elämä!

Advertisements