Pelkoa ja inhoa vanhoista valokuvista

Aion olla tällä kertaa harvinaisen henkilökohtainen. Mikä tarkoittaa lähinnä samaa kuin sekava. Keskustelin tänään erään nimeltä mainitsemattoman projektin takia valokuvauksesta. Keskustelun takia muistin vanhan kuvausprojektini kahden vuoden takaa. Tämä taas johti minut ahdistavan turhautumisen tilaan, jonka seurauksena tyhjensin kaikki äänitiedostot koneen kovalevyltä. Lopulta päädyin tuijottamaan alla olevaa kuvaa ja mieleeni muistui eräs Arthur Rimbaudin runo (voiko enää olla pateettisempaa …).

Raput alas

Ennen, jos muistan oikein, elämäni oli pidot, silloin kaikki sydämet avautuivat, kaikki viinit virtasivat.

Eräänä iltana istuin Kauneus sylissäni – Minusta se oli katkera. – Sovalsin sitä.

Aseistauduin järjestystä vastaan.

Pakenin. Oi riidänkylväjät, oi kurjuus, oi viha, aarteeni on teille uskottu!

Onnistuin häivyttämään mielestäni kaiken toivon. Salakavalana villipetona loikkasin ilon kimppuun ja kuristin sen.

Kutsuin teloittajia, jotta voisin kuollessani purra heidän kivääriensä tukkeja. Kutsuin vitsauksia hukuttamaan minut hiekkaan ja vereen. Epöonni oli jumalani. Kävin lokaan makaamaan. Kuivasin itseni rikoksen ilmanalassa. Tein kepposia hulluudelle.

Ja kevät toi minulle idiootin kauhean naurun.

Muttä äskettäin olin päästää viimeisen parahduksen! uneksin etsiväni avainta entisiin pitoihin, jos vaikka saisin ruokahaluni takaisin.

[ … ] Joten odottaessani vielä paria myöhästynyttä kataluutta repäisen kadotukseen tuomitun muistikirjastani nämä muutamat hirveät lehdet.

Kausi helvetissä – Arthur Rimbaud

Olen enemmän kuin erittäin selkeästi loman tarpeessa. Enää kolme työpäivää ja sitten laitumille kirmaamaan …