Noin kaksi viikkoa sitten kävin pitkällisen ja piinaavan keskustelun Silmätön raivo -teoksestani. Ennen keskustelua olin vielä varma teoksestani, mutta sen jälkeen olen päättänyt haudata kyseisen teoksen epäonnistuneena. Se jääköön itselleni muistutukseksi siitä, kuinka oman teoksen äärelle voi sokeutua vuosiksi.
Tässä käyty keskustelu dialogimuodossa. Olenhan dialogin kirjoittajana mestarillinen. Ei ole oma mielipiteeni vaan yleisesti tunnustettu tosiasia. Dialogissa esiintyvä lukija ei halua, että hänen henkilöllisyytensä paljastetaan, mutta häneltä on saatu lupa tähän dramatisoituun dialogiin.
Lukija: ”Olen nyt lukenut käsikirjoituksesi Silmätön raivo.”
Minä: ”Mitä mieltä olit siitä?”
L: ”Tulen olemaan suora ja rehellinen. Lyhyesti ja kaunistelematta sanottuna se on paska.”
M: ”Miten niin?”
L: ”Tämä tulee viemään aikaa, mutta lähdetään kaikkein olennaisimmasta. Silmätön raivo ei ole hauska. Se on yltiöväkivaltainen, seksistinen ja paikoitellen jopa oksettava.”
M: ”Tarkoituksena oli kirjoittaa jotain muuta kuin Sateenkaarimurhat ja Lähiörotat. En halua kirjoittaa jatkuvasti samaa. On uudistuttava.”
L: ”Uudistuminen ei tarkoita, että lähdetään korjaamaan sitä, mikä ei ole rikki. Tai sinun tapauksessasi sinä olet unohtanut kokonaan sen, mitä sinä osaat ja olet korvannut sen kaikella sillä, mitä et osaa.”
M: ”Vai niin. Voitko hieman avata näkemystäsi?”
L: ”Käsikirjoituksesi käsittelee kahta asiaa: rakkautta ja feminismiä. Ne ovat suuria teemoja. Valitettavasti et tiedä kummastamaan niin paljon, että voisit niistä kirjoittaa kirjan. Miten sinä voit kirjoittaa kirjan näistä teemoista, kun käsikirjoituksesi naishahmoilla ei ole mitään tekijyyttä. He ovat pelkkiä statisteja mieshahmojesi tekemisen taustalla. Käytät naisen raivon syynä traumapornoa. Voiko olla enää kliseisempää syytä raivolle? Kaikki mitä naishahmoillesi tapahtuu tapahtuu suhteessa miehiin.”
M: ”Auts!”
L: ”Aloitetaan päähenkilöstä Kimistä. Aikaisemmista teoksista poiketen tässä käsikirjoituksessa hän on nihilistinen antisankari. Hän ei tarjoa mitään mielenkiintoista näkökulmaa elämään. Kimi on tässä pelkkä dekkarigenren edellyttämää kärkevyyttä. Aikaisemmistä teoksistasi poiketen Silmättömässä raivossa päihteiden käyttö on kääntynyt tyhjäksi efektiksi. Ne eivät palvele mitään syvempää tarkoitusta kuin ovat antamassa hahmoille keinotekoista rosoisuutta. Boring! Ymmärrätkö sinä? Tämä on tylsää.”
M: ”Mitä mieltä olet Bennystä?”
L: ”Tällä kerralla Bennyn filosofiset pohdinnat ovat täysin irrallisia itse tarinasta. Olet vain lisännyt niitä tuomaan keinotekoisen rosoisuuden lisäksi keinotekoista syvyyttä. Mutta se on sanottava, että Bennyn jaarittelut itsessään ovat hauskoja. Ne naurattavat, mutta irrallisina elementteinä ne lähinnä ärsyttävät lukijaa.”
M: ”Kai nyt sentäs teoksen lopussa esitetty kuoleman filosofia tuntuu osana tarinaa?”
L: ”Sitten päästäänkin itse asiaan. Kirjoittamasi hahmo ja hänen esittämä kuoleman filosofia on epäkoherentti. Tekijä on sarjamurhaaja ja samalla filosofi, mutta ei oikeastaan kumpaakaan. ’Nainen on kuolema’ -teesi on sinänsä mielenkiintoinen, mutta se esitetään sekavasti. Siinä sekoitetaan metafysiikkaa ja biologiaa vailla järkeä tai hyvää järjettömyyttä. Ja Benny ei edes kyseenalaista tätä! Mikä ihmeen filosofi hän on? Anti-natalismiin johtava argumentaatio on täysin kestämätöntä. Jopa niin kestämätöntä, että edes filosofiasta mitään ymmärtämätön sarjamurhaaja ei siihen sortuisi. Saatikka sitten filosofinen sarjamurhaaja.”
M: ”Mitä muuta heikkouksia Silmättömässä raivossa on?”
L: ”Seksi ja väkivalta. Aikaisemmat teoksesi eivät ole niitä sisältäneet ja juuri siksi ne ovat olleet raikkaita. Ne ovat olleet tavallaan cozy crimea, mutta Kimin ja Bennyn elämäntyyli on tuonut siihen oman vaarantunteen huumeilla ja sekoilulla. Seksi kirjassasi on aggressiivista ja täysin miehen näkökulmasta kerrottua. Tämä tietenkin on ymmärrettävää, koska kertoja on Kimi, mutta seksistä voi silti kirjoittaa tuosta näkökulmasta paremmin. Huomattavasti paremmin. Ja lopussa oleva kannibalismi on jo aivan liikaa kovaakin väkivaltakirjallisuutta lukevalle.”
M: ”Kirjoitusprosessin aikana löysin sisäisen Markiisi de Saden itsestäni.”
L: ”Hautaa se niin syvälle, että et enää koskaan sitä löydä. de Sade oli huono kirjailija ja hänen teoksensa ovat tylsää luettavaa. Aivan kuten Silmätön raivo. Eli siinä mielessä onnistuit tehtävässäsi.”
M: ”Hyvä on. Tässä on aika paljon pureskeltavaa. Mutta mitä mieltä olet Substackiin kirjoittamastani jatkokertomuksesta Ja sitten he eivät tehneet mitään?”
L: ”Tämä on mielenkiintoinen vertailu, koska se taas toimii kaikilla niillä osa-alueilla, jotka olet unohtanut Silmättömässä raivossa. Se on radikaalisti erilainen. Ja ennen kaikkea se on hauska.”
M: ”Hienoa kuulla. Mutta olen kirjoittanut sitä täysin kieli poskessa.”
L: ”Jatka niin. Metafiktio on aikaisemmissa teoksissasi ollut läsnä, mutta vain marginaaleissa. Nyt on vedetty keskiöön heti alussa. Jatkokertomuksesi on selkeää parodiaa eikä se keiku jossakin vakavan ja vitsin välimaastossa. Tällä kertaa väkivalta on koomista – suorastaan slapstickia. Mutta se ei ole graafista ja ahdistavaa. Kun Jerry lyö Tomia piirretyssä paistinpannulla päähän, niin se naurattaa. Oikeassa elämässä se ei naurata ketään… tai ei ainakaan pitäisi naurattaa.”
M: ”Eli minun tulisi jatkaa jatkokertomusta?”
L: ”Eikä vain jatkaa, vaan tehdä siitä seuraava kirja. Mutta ennen sitä kannattaa keksiä teokselle parempi nimi. Nykyinen nimi on kammottava.”
M: ”Mutta tavallaan se on, mistä koko hommassa on kyse.”
L: ”Vaihda se nimi.”
M: ”Hyvä on. Mitä muuta jatkokertomuksessa on sellaista, mikä on parempaa kuin Silmättömässä raivossa?”
L: ”Naishahmosi ovat enemmän hahmoja eivätkä mitään traumojen seurauksia. Jatkokertomuksessa ei kenellekään jää epäselväksi, että kyseessä on leikki. Ja ennen kaikkea sinä olet yksi hahmoista. Ihan mahtavaa.”
M: ”Kai jatkokertomuksessa on jotain ongelmiakin?”
L: ”On. Mutta me palaamme niihin, kun kertomus on saatu päätökseen. Ja siihen on vielä matkaa. Eikö niin?”
M: ”Kyllä. Mutta nyt minun täytyy vetäytyä nuolemaan haavojani ja kirjoittamaan jatkoa kertomukselle.”
L: ”Hyvä. Jään odottamaan innolla.”
Ja näin Silmätön raivo on haudattu julkaisemattomaksi käsikirjoitukseksi. Jatkan jatkokertomuksen loppuunsaattamista ja sen jälkeen katsotaan, mitä siitä saadaan mahdollisesti aikaiseksi. Siitä nimittäin riippuu Filosofisen etsivätoimiston jatko…
SchizoBlog 
Yksi vastaus artikkeliiin “Lukijan ja kirjailijan välinen dialogi”