Mikä on tehokkain tapa pilata kirja? – Paljastaa koko juoni heti alussa. Spinozan Etiikka paljastaa koko kirjan juonen heti ensimmäisen sivun ensimmäisillä riveillä.
Oman itsensä syyllä ymmärrän sitä, jonka olemukseen liittyy olemassaolo, eli jonka luontoa ei voi käsittää muuten kuin olemassa olevaksi. (E, I, määr. 1)
Tästä koko Spinoan kirjassa on kyse ja tätä koko lopputeos tavallaan käsittelee. Onneksi kyseessä ei ole juonen ympäri kietoutuva dekkari, vaan filosofinen teos elämästä ja ennen kaikkea se on teos ilosta. Edellisellä kerralla käsittelimme Spinozan käsitystä Jumalasta. Hänen tunnettu lauseensa kuuluu ”Deus sive natura” – Jumala eli luonto. Mutta unohtakaamme Jumala hetkeksi ja kohdistakaamme siihen mitä Spinoza tarkoittaa ”luonnolla”.
Naiivi panteismi voidaan nähdä tyypillisenä puun halaamisena, jossa kaiken luonnossa katsotaan ilmentävän Jumalaa. Tästä ei Spinozan kohdalla ollut kyse. Spinozalle luonto merkitsee samaa, mitä me ymmärrämme puhuttaessa luonnonlaiesta. Luonto ylittää meidän biosfäärimme ilmiöt. Se on enemmänkin sitä periaatetta, jonka mukaisesti kaikki maailmankaikkeudessa on järjestynyt. Mitä enemmän me tästä järjestyksestä tiedämme, sitä syvällisemmin me tunnemme Jumalan.
Substanssilla ymmärrän sitä, joka on itsessään ja käsitetään itsensä kautta; sen käsite ei toisin sanoen vaadi jonkun toisen olion käsitettä, josta se pitäisi muodostaa. (E, I, määr. 3)
Spinozalla termit ”Jumala”, ”luonto” ja ”substanssi” voidaan vaihtaa keskenään. Ne merkitsevät yhtä ja samaa. Keskeisintä on, että ne ovat sitä jotain, joka on oman itsensä syy. Se ei tarvitse mitään itsensä ulkopuolista selittääkseen itsensä. Tämä on ehkä helpompi ymmärtää äärettömänä maailmankaikkeutena, joka pitää sisällään myös meidän ihmisten ajatukset. Se pitää sisällään kaiken ja ei täten ole minkään itseään suuremman rajoittama.
Äärelliset oliot
Me äärelliset olennot taas olemme aina voimakkaampien voimien ja kappaleiden rajoittamia.
Lajissaan äärelliseksi kutsutaan sellaista oliota, jota toinen samanluontoinen pystyy rajoittamaan. Esimerkiksi kappaletta kutsutaan äärelliseksi, koska aina käy päinsä käsittää joku toinen sitä suurempi kappale. Samaten ajatusta rajoittaa toinen ajatus. Ajatus ei kuitenkaan rajoita kappaletta eikä kappale ajatusta. (E, I, määr. 2)
Me emme kykene olemaan täysin oma itsemme syy, mutta mitä vähemmän me olemme ulkoisten tekijöiden rajoittamia, sitä vapaampia me olemme. Tuolloin meissä toteutuu oma itsen syy. Ja Spinozan vapautta ei tule ymmärtää, jonakin luonnollisen elämäntavan toteutumisena elämässä, vaan mitä enemmän olemme oma itsemme syy, sitä vapaampia me olemme.
Spinoza olisi ollut mestarillinen trapetsitaiteilija meidän aikakautemme poliittisen korrektiuden aikakaudella. Häntä on miltein mahdotonta saada kiinni ajattelemattomuudesta. Jokainen ajatus ja lause on loppuun saakka pohdittu. Tämän takia hän on ehdottomasti suurin filosofinen tyylitaituri. Jokaisella lauseella ja sanalla on oma tarkkaan pohdittu paikkansa kokonaisuudessa.
Spinozalle käsitteet ”hyvä” ja ”paha” ovat puutteellisia ja johtuvat lähinnä rajallisesta ymmärryksestä maailmankaikkeuden luonteesta. Meidän tulisi puhua enemmänkin ”hyvästä” ja ”huonosta”. Meille hyvää on kaikki se, mikä lisää kykyämme olla oma itsemme syy. Meille huonoa taas on kaikki se, mikä erottaa meidät kyvystämme olla oma itsemme syy. Mitään absoluuttista hyvää tai pahaa ei Spinozan järjestelmässä ole. Kaikki on suhteellista kykyymme toteuttaa itseämme.
Ääretön conatus
Myös meidän pyrkimyksemme olla oma itsemme syy ei ole pelkästään tahdon alaista. Kaikkea maailmankaikkeudessa pitää kasassa niiden sisäinen tahto, jota Spinoza kutsuu sanalla conatus. Kyseessä ei ole mikään mystinen sisäinen voima, vaan sen voidaan katsoa olevan vaikka kovan aineen kuten kiven koossa pitävä voima. Niin kauan, kun kivi ei kohtaa itseään voimakkaampaa voimaa, niin se pysyy kasassa. Kun se taas joutuu kohtaamaan itseään voimakkaan voiman (suuremman kiven iskeytyessä sitä vasten), se hajoaa.
Mikään olio ei voi tuhoutua muusta kuin ulkoisesta syystä. (E, III, prop. 4)
Ei siis ole mitään olioiden sisäistä tuhovoimaa, vaan kaikki rajoitteet tulevat ulkopuolelta. Ja itse asiassa tämä ei ole edes ristiriidassa Freudin kanssa. Meidän neuroosimme johtuvat ulkoisista syistä. Mutta Spinoza ei olisi hyväksynyt kuolemanviettiä ellei sitä katsota toteuttavan elämän kyvykkyytä ihmisessä.
Kun conatus meissä voimistuu, niin me tunnemme iloa ja kun se meissä heikkenee, niin me tunnemme surua. Spinozan Etiikan keskeisin päämäärä on osoittaa meille tie kohti iloa – toimintakykymme kasvattamista. Taas kerran on selvennettävä, mitä kaikkea Spinoza tällä tarkoittaa. Toimintakykymme kasvattaminen ei ole kysymys pelkästään fyysisestä tai psyykkisestä kyvykkyydestä. Kyse on samalla poliittisesta toimintakyvystä. Näin metafyysinen ja yhteiskunnallinen ovat yhtä ja samaa kokonaisuutta Spinozan järjestelmässä.
Jos toimintakykymme lisääntyminen on iloa, niin ymmärrys luonnosta edesauttaa meitä tässä ilon lisääntymisessä elämässämme. Mitä kirkkaampi kuva meillä maailmasta ja sen toiminnasta meillä on, sitä paremmat edellytykset meillä on saavuttaa iloa. Suru taas vähentää meidän kykyämme toimia. Mitä sekavampi kuva meillä on maailmasta, sitä vähemmän meillä on edellytyksiä vähentää surua elämässämme.
Kirkasta kuvaa maailmasta Spinoza kutsuu adekvaatiksi ideaksi. Mitä enemmän adekvaatteja syitä meidän elämässämme vaikuttaa, sitä onnellisempia me olemme.
Adekvaatilla idealla ymmärrän ideaa, jolla on, sikäli kuin sitä tarkastellaan sinänsä ilman suhdetta kohteeseen, kaikki toden idean ominaisuudet eli sisäiset tunnusmerkit. (E, II, määr. 4)
Kun me katsomme (etenkin juuri tällä hetkellä) mistä kaikki tyrannit ja diktaattorit kampeavat poliittisen voimansa, niin se on surun kautta. Meitä pyritään hallitsemaan pelolla luomalla mahdollisimman epämääräisiä uhkakuvia. Ilo harvemmin kuuluu näiden hallitsijoiden repertuaariin. Mitä vähemmän kansa tuntee olevansa oma itsensä syy, sitä riippuvaisempi se on hallinnasta ja täten suopeampi tottelemaan. Ulkoinen syy on kasvanut voimakkaammaksi ja murskannut kansan. Sen conatus on vähentynyt merkittävästi. Tästä syystä Spinoza on edelleen aina radikaalin puolella; toimintakyvyn kasvattamisen puolella; ilon puolella.
Liite
Tähän postauksen liitteeksi laitetaan aikaisemmin kirjoittamani Etiikan rakenteen pintapuolinen analyysi.
Lähdemme siitä oletuksesta, että Spinozan Etiikka on huolellisesti kirjoitettu, jonka jokaista kohtaa tekijä on harkinnut vuosikausia. Täten oletamme, että teoksessa ei ole keskeneräisiä kohtia ja jokainen sen sisältämä lause on loppuun hiottu. Jokainen Spinozan käyttämä termi on tarkkaan harkittu ja ne sisältävät voimakkaan filosofisen latauksen. Esimerkiksi Spinoza käyttää johdonmukaisesti termi mens (suom. tajunta) kirjoittaessaan ihmisen psyykkisistä ominaisuuksista eikä yleisesti käytössä ollutta käsitettä anima (suom. sielu). Kyseessä ei ole retorinen tai kirjallinen tyylittely, vaan selkeä irtiotto perinteisestä tavasta viitata ihmisen tajuntaan. Spinoza haluaa kirjoittaa ihmisen psyykkisistä ilmiöistä ilman uskonnon asettamia painolasteja.
Ennen kun sukellamme itse Etiikkaan haluan pysähtyä hetkeksi teoksen rakenteen pariin. Tämä luku toimii samalla yleisenä karttana Etiikkaa luettaessa. Kun tuntuu siltä, että on kadottamassa punaisen langan (ja lupaan sen tunteen valtaavan ennemmin tai myöhemmin meidät jokaisen), niin tämä kappale voi auttaa pääsemään takaisin polulle kohti lopullista päämäärää.
Kuten on jo mainittu, niin Etiikka ottaa rakenteensa ja esitysmuotonsa Eukleideen (n. 300 eaa.) geometrian teoksesta Alkeet (lat. Elementa).Teos etenee määritelmien, aksioomien, propositioiden ja huomioiden kautta. Tarkoituksena ei ole kirjoittaa filosofista polemiikkia, vaan todistaa kirjoittajan filosofia aukottomasti todeksi ja päteväksi. Ja siitä huolimatta Spinoza kaivaa verta nenästään teoksellaan. Viileästä ilmiasustaan huolimatta Etiikkan sisältö on sodanjulistus perinteiselle uskonnolliselle käsitykselle maailmasta sekä irtisanoutuminen sitä edeltäneiden filosofien sanomasta.
Spinozan Etiikka muodostuu viidestä osasta:
- Jumalasta
- Tajunnan luonteesta ja alkuperästä
- Affektien alkuperästä ja luonteesta
- Inhimillisestä orjuudesta eli ihmisen affekteista
- Ymmärryksen voimasta eli inhimillisestä vapaudesta
Näistä viidestä osasta kaikki paitsi ensimmäinen sisältävät esipuheen. Samoin kaikki paitsi viimeinen osa alkaa määritelmillä. Miksi Spinoza ei kirjoittanut esipuhetta teoksensa ensimmäiseen osaan? – Yksinkertaisesti se ei tarvitse esipuhetta. Lukija heitetään välittömästi toiminnan keskipisteeseen; ei pehmeää alkua tai alustusta. Etiikka ei pyytele anteeksi. Teos kulkee heti kättelyssä leuka ylväästi korkealla. Se on rohkea ja julkea. Joidenkin mielestä jopa ylimielinen, mutta kun puhutaan niinkin suuresta asiasta kuin jumalasta, on parempi kääriä hihat välittömästi ja tungettava kädet likaan.
Määritelmät osien alussa määrittelevät kyseisessä kirjassa käytävät asiat. Tämän jälkeen propositioin johdetaan määritellyistä asioista kaikki se, mikä niistä tulee johtaa.
Viimeinen osa ei sisällä määritelmiä, koska aikaisemmissa kirjoissa on määritelty kaikki ne asiat, jotka on tarvittu määritellä, jotta viidennessä osassa päästäisiin itse asiaan; Etiikan loppuhuipennukseen eli pelastukseen.
Käyn nyt tiivistäen Etiikan rakenteen ja sisällön läpi. Tämä tiivistelmä on paljon velkaa Vesa Oittisen selityksille Etiikan suomennoksen lopussa. En lähde merkitsemään sivunumeroita viittauksiin, koska edellä jo on annettu kaikki kunnia Oittiselle.
I. Jumalasta
Etiikan ensimmäinen osa alkaa välittömästi seuraavilla määritelmillä:
- Oman itsensä syy (lat. Causa sui)
- Äärellinen olio
- Substanssi
- Attribuutti
- Modus
- Jumala
- Vapaa ja välttämätön eli pakonalainen olio
- Ikuisuus
Määritelmien jälkeen seuraa seitsemän aksioomaa eli perusoletusta. Spinoza katsoo, että määritelmät selittävät olion sellaisena kuin me sen käsitämme tai voimme käsittää. Määritelmä on konkreettinen. Aksiooma taas on ilmeinen ja abstrakti totuus. Sitä ei tarvitse todistaa. Kun olen rakentanut talon, niin on ilmeistä että minulla on ollut päässäni käsitys siitä mitä olen lähtenyt rakentamaan. Tätä aksioomaa minun ei tarvitse todistaa, koska maailmassa on talo, jonka olen rakentanut.
Ensimmäinen osa muodostuu määritelmien ja aksioomien jälkeen 36 propositiosta. Näissä propositioissa käsitellään substanssia (määrittelemme myöhemmin tarkemmin, mitä substanssi tarkoittaa, mutta tässä kohdassa sen voi käsittää maailmankaikkeuden perimmäiseksi rakenteeksi). Spinozan päämääränä on osoittaa, että maailmankaikkeudessa ei voi olla kuin yksi substanssi. Antiikin ajoista lähtien maailman katsottiin rakentuvan neljästä perusaineesta – maa, vesi, tuli ja ilma.
Substanssin käsittelemisen jälkeen Spinoza samaistaa sen jumalaan – substanssi on jumala ja on olemassa ainoastaan yksi substanssi.
Jumala eli äärettömästä määrästä attribuutteja koostuva substanssi, joista jokainen ilmaisee ikuista ja ääretöntä olemusta, on välttämättä olemassa.
(E I, prop. 11)
Tulemme käsittelemään tarkemmin kaikki kyseiset termit. Joten ei tarvitse ihmetellä, jos kyseinen lainaus tuntuu vaikealta ymmärtää. Tärkeintä on tietää, että Etiikan ensimmäisen osan 11. propositiossa Spinoza samaistaa substanssin ja jumalan. Tästä eteenpäin ensimmäinen osa käsittelee hyvin pitkälle substanssin ja yksittäisten olioiden (ei siis pelkästään ihmisen) välistä suhdetta. Osan lopussa on liite, jossa Spinoza tiivistää ensimmäisen osan sanoman ja esittää teoriansa uskontojen synnystä.
II. Tajunnan luonteesta ja alkuperästä
Toinen osa alkaa hyvin lyhyellä esipuheella, jonka jälkeen esitellään seuraavat määritelmät:
- Kappale eli ruumis
- Olemus
- Idea
- Adekvaatti idea
- Reaalisuus eli täydellisyys
- Yksittäiset oliot
Näiden jälkeen Spinoza asettaa viisi aksioomaa.
Toinen osa muodostuu 49 propositiosta, joissa käsitellään ihmisen tajunnan luonnetta.
Keskeinen filosofinen sisältö tässä osassa on materiaalisen ja mentaalisen maailman samanaikaisuus eli parallelismi. Tällä tarkoitetaan, että jokaisella mentaalisella ilmiöllä on vastaava materiaalinen ilmiö. Nykyinen ymmärrys aivoista auttaa meitä ymmärtämään paremmin Spinozaa kuin hänen omana aikanaan. Tiedämme, että jokaista ajatusta, havaintoa ja tuntemusta vastaa jokin sähkö-kemiallinen ilmiö aivoissamme. Jos oletamme, että mitään meistä irrallista sielua ei ole olemassa, niin meidän jokaisella mentaalisella tapahtumalla on vastaava materiaalinen tapahtuma aivoissamme. Ilman aivoja meillä ei voi olla mentaalisia tapahtumia. Kumpikaan tämän ilmiön osapuolista ei ole toisen yläpuolella tai edellä toista. Ne ovat toisistaan erottamattomia. Ajattelu ja sitä vastaava materiaalinen ilmiö aivoissa tapahtuvat samanaikaisesti eli paralleelisti.
III. Affektien alkuperästä ja luonteesta
Kolmas osa alkaa esipuheella, jossa Spinoza ilmoittaa käsittelevänsä affekteja kuten ne olisivat suoria, tasoja ja kappaleita geometriassa. Tämä siitä syystä, että Spinoza ei hyväksy näkemystä, jonka mukaan affekteja (eli tunteita) ei voitaisi käsitellä järkiperäisesti. Hänelle meidän tunne-elämä ei ole maailman järjellisyydestä irrallinen saareke, vaan olennainen osa sitä.
Menettelen näin seuraavasta syystä: Luonnossa ei tapahdu mitään, jota voitaisiin pitää sen puutteellisuudesta johtuvana; luonto näet on aina sama ja sen voima ja toimintakyky on kaikkialla yksi ja sama. Toisin sanoen, luonnon lait ja säännöt, joiden mukaan kaikki tapahtuu ja muuttuu muodoista toisiksi, ovat aina ja kaikkialla yksi ja sama.
(E III, esip.)
Koska meidän tunne-elämä on osa luontoa, niin se voidaan parhaiten selittää samalla tavalla kuin kaikki muukin luontoon kuuluva. Tämä riisuu meidän tunne-elämältä taikauskoisen myyttisen ”järjettömyyden”. Me emme ole tuomittu tunne-elämämme vietäviksi, vaan me voimme oppia elämään sen kanssa samanlaisessa harmoniassa kuin muunkin luonnon kanssa.
Esipuheen jälkeen esitellään seuraavat määritelmät:
- Adekvaatti ja epäadekvaatti syy
- Toimiminen ja kärsiminen
- Affektit
Kolmannen osan määritelmien jälkeen Spinoza ei aseta aksioomia, vaan esittelee meille kaksi postulaattia (postulaatilla tarkoitetaan oletuksia, jotka tarvitaan teorian rakentamisen pohjaksi).
Kolmas osa muodostuu 59 propositiosta, joissa käsitellään sitä, mitä meidän aikana kutsuttaisiin psykologiaksi. Spinozan käyttämä termi ”affekti” (lat. affectus) voitaisiin kääntää modernissa keskustelussa myös ”emootioksi”. Mutta tämä olisi virheellinen käännös, koska tälloin menetettäisiin Spinozan termin ”vaikuttava” ulottuvuus. Affekti on emootio, mutta myös samalla sillä tarkoitetaan kaikkea sitä miten maailma meihin kehollisina olioina vaikuttaa. Kukan tuoksu on emotionaalinen kokemus, mutta samalla se on meidän ulkopuolisen kappaleen vaikutusta meihin.
Osan lopussa Spinoza esittelee meille 48 affektien määritelmää, jotka voidaan jaksotella seuraavasti (suluissa affektien latinankieliset nimet):
I. Perusaffektit
- Halu (Cupiditas)
- Ilo (Laetitia)
- Suru (Tristitia)
II. Ilon ja surun affektit
- Ihmettely (Admiratio)
- Halveksunta (Contemptus)
- Rakkaus (Amor)
- Viha (Odium)
- Mieltymys (Propensio)
- Vastenmielisyys (Aversio)
- Palvonta (Devotio)
- Pilkallisuus (Irrisio)
- Toivo (Spes)
- Pelko (Metus)
- Luottavaisuus (Securitas)
- Epätoivo (Desperatio)
- Riemu (Gaudium)
- Pettymys (Conscientiae morsus)
- Sääli (Commiseratio)
- Suosio (Favor)
- Närkästys (Indignatio)
- Yliarvostus (Existimatio)
- Aliarvostus (Despectus)
- Kateus (Invidia)
- Myötätunto (Misericordia)
- Sisäinen tyytyväisyys (Acquiescentia in se ipso)
- Lannistuneisuus (Humilitas)
- Katumus (Poenitentia)
- Ylpeys (Superbia)
- Itsehalveksunta (Abjectio)
- Kunniaylpeys (Gloria)
- Häpeä (Pudor)
III. Halun affektit:
- Kaipuu (Desiderium)
- Kilvoittelu (Aemulatio)
- Hyvittämisen halu (Gratia seu gratitudo)
- Hyväntahtoisuus (Benevolentia)
- Suuttumus (Ira)
- Kostonhimo (Vindicta)
- Julmuus (Crudelitas seu saevitia)
- Pelko (Timor)
- Uskaliaisuus (Audacia)
- Pelkuruus (Pusillanimitas)
- Tyrmistys (Consternatio)
- Ihmismäisyys (Humanitas seu modestia)
- Kunnianhimo (Ambitio)
- Hekumallisuus (Luxuria)
- Juoppous (Ebrietas)
- Saituus (Avaritia)
- Sukupuolihimo (Libido)
IV. Inhimillisestä orjuudesta eli ihmisen affekteista
Neljännen osan esipuheen jälkeen esitellään seuraavat määritelmät:
- Hyvä
- Paha
- Satunnaiset oliot
- Mahdolliset oliot
- Ristiriitaiset affektit
- Tulevaan, nykyiseen ja menneeseen seikkaan kohdistuvat affektit
- Päämäärä
- Hyve
Määritelmien jälkeen asetetaan ainoastaan yksi aksiooma, jonka mukaan maailmankaikkeuden oliot tulevat aina kohtaamaan itseään voimakkaamman olion. Jossain vaiheessa olion olemassaolo lakkaa eli se on kohdannut voimakkaamman.
Neljäs osa koostuu 73 propositiosta sekä liitteestä, jossa luetellaan 32 oikean elämäntavan (lat. de recta vivendi ratione) pykälää. Spinozan tarkoituksena on osoittaa, että ihminen ei luonnostaan ole affektiensa orja, vaan hän kykenee ilosta syntyvien halujen kautta ottamaan oman elämänsä haltuunsa. Neljännessä osassa Spinoza esittelee oman ”ilon filosofiansa”.
Ilosta syntyvä halu on, muiden tekijöiden pysyessä samoina, voimakkaampi kuin surusta syntyvä halu.
(E IV, prop. 18)
Ilosta syntyvät halut eivät kuitenkaan ole mitään hippi-filosofiaa, vaan todellinen ilo on järjen mukaista elämää. Se muodostaa perustan oikeanlaiselle yhteisöllisyydelle, joka ei perustu pelkoon. Neljäs osa Etiikassa on ehkä eniten lähellä etiikkaa. Samalla se avaa oven kohti todellista elämänfilosofiaa, joka Spinozan teoksen taustalla on odottanut koko tämän ajan estraadille pääsyä.
V. Ymmärryksen voimasta eli inhimillisestä vapaudesta
Etiikan viimeinen osa ei esittele aluksi enää yhtään määritelmää. Kaikki teoksen sanomalle merkittävä on jo määritelty. Osan esipuheessa Spinoza ilmoittaa, että tässä osassa siirrytään teoksen jälkimmäiseen osaan (neljä aikaisempaa osaa muodostavat ensimmäisen osan), jossa käsitellään vapauteen johtavia keinoja eli tietä vapauteen.
Viides osa muodostuu 42 propositiosta, jossa käsitellään järjen valtaa affektien yli. Loppuosassa Spinoza käsittelee vielä autuutta (lat. beautitudo). Spinozalle autuus ei riipu ulkoisista seikoista, vaan tulee yksilön sisältä ja ilmaisee hänen autonomiaa. Etiikan viides osa on todellinen loppuhuipennus, jossa vihdoinkin lukijan eteen maalataan kaikki se vapaus, jonka teoksen läpikäyminen mahdollistaa. Hyppääminen suoraan viimeiseen osaan jättää lukijan täysin tyhjäksi. Kyseessä nimittäin on prosessi; lukijan mielen muuttaminen spinozalaiseksi. Tämä muutos ei ole helppo ja se ei tapahdu hetkessä. Se on elämän mittainen matka kohti autuutta.
SchizoBlog 