Me elämme nykyjournalismin rappion aikaa. Lehdistön ja laajemmin median tehtävä ei ole enää vuosiin ollut ”objektiivisen totuuden” välittäminen, vaan yleisön emootioiden kuohuttamisen kautta saavutettujen silmäparien ohjaaminen mainosten äärelle. Ja minä erittäin hyvin ymmärrän, että lehdistön on löydettävä tavat kustantaa kustannukset. Mutta kun tässä ollaan menty niin pitkälle, että mistään journalismista ei voida enää puhua, ollaan ylitetty raja.
Viimeisin kohu, joka sai vereni kiehumaan, oli Inti Chavez Perezin teoksesta Respektiä – Seksikirja pojille (2019!!) noussut täysin turha ja merkityksetön huuto mediassa ja – kas kummaa – poliitikkojen riveissä. Koko turhuus alkoi yhden kristillis-äärioikeiston edustajan kitinästä internetin roskapöntössä eli X:ssä (hyvä on – kutsutaan sitä nyt siksi eikä Twitteriksi). Tähän mitättömyyten tarttui Ilta-Sanomat ja myrsky vesilasissa oli valmis paisumaan äyräiden yli.
Otsikko ”Kaikkiin Suomen yläkouluihin jaettu seksiopas hämmentää: ’Kuinka k****n saa syvälle suuhun'” tiivistää erinomaisesti mistä kohussa on kyse. Yksikään hämmentynyt ei ollut nuori ja jokainen hämmentynyt oli henkilö, joka ei ollut edes pitänyt kirjaa kädessään (lukemisesta nyt puhumattakaan). Ja mitä media edellä, sitä poliitikot perässä. Koko valtakunnan tympeämielisin naaras Päivi Räsänen (KD) oikein kehotti tekemään kirjasta rikosilmoituksen.
Tämä on niin ilmeistä lasten seksuaalista häirintää, että suosittelen vanhempia tekemään rikosilmoituksen!
– Päivi Räsänen X:ssä
Kyseistä teosta Räsänen ei ole lukenut, mutta poliisien jo rajallisia resursseja siitä huolimatta tulisi rasittaa entisestään. Aivojen rasittamista kriittisellä ajattelulla ei näytä kukaan ehdottaneen. Ei olla kaukana kirjarovioista. Hannu Salaman naurulle ei taida tulla loppua tätä farssia seuratessa.
Kirjan lukeneet ovat kehuneet sen sisältävän paljon asiaa toisten kunnioittamisesta ja mielihalujen etsimisestä. Kohdat, joissa kirjoitetaan peniskuvien ottamisesta eivät yllytä sellaisten lähettämiseen, vaan neuvovat miten hyvä peniskuva otetaan ja kuvataan ne olosuhteet, joissa sellaisen lähettäminen on sopivaa. Asia, jonka monen aikuisen soisi opettelevan. Mutta koska en ole lukenut kirjaa, niin kerron ainoastaan, mitä sen lukeneet ovat siitä sanoneet. Sen pohjalta, mitä olen kuullut ja lukenut, aion kyseiseen teokseen suurella mielenkiinnolla tutustua. Uskoisin sen kansien välissä olla itsellenikin hyödyllistä tietoa ja näkemyksiäni avartavia oivalluksia.
Oi Finlandia!!
Pysytään kirjallisuudessa, mutta ennen kaikkea sen äärellä pidetyissä puheissa. Finlandia-palkintojen jakotilaisuuksista on tullut vuoden kohokohtia ei ainoastaan kirjallisuuden takia; jo perinteeksi on muodostunut, että Finlandia-palkinnon voittaneet pitävät puheen, joka nousee tasoltaan muiden vuoden aikan pidettyjen puheiden yläpuolelle. Traditio ei pettänyt tänäkään vuonna. Kiitos siitä.
Kaunokirjallisuuden Finlandian toistamiseen pokannut Pajtim Statovci nosti odotetusti puheessaan esille kotimaisten kirjailijoiden taloudellisen ahdingon, joka on tietoisesti luotu.
Olette julkisesti myöntäneet, että kirjailijan saama korvaus luku- ja kuunteluaikapalvelussa kulutetusta teoksesta ei ole reilu. Miksi ette tee asialle jotakin, varmista, että kirjailija todella saa uuden tekijänoikeuslain mukaisen ja sen edellyttämän, asianmukaisen ja oikeasuhtaisen korvauksen työstään?
– Pajtim Statovci
Tekosyyt on jo lueteltu liian monta kertaa. Eivätkä ne toistamalla miksikään muuksi tule muuttumaan. Ne ovat tekosyitä. Statovci jatkoi erinomaisesti lausumalla: ”Te pystytte kyllä parempaan. Itse asiassa on valinta olla pystymättä.” Niinpä. Kyse on valinnoista, jotka on tietoisesti tehty. Kun kirjojen myyntimäärät lähtivät laskuun, eräät halusivat turvata omat vähenevät voittonsa toisten kustannuksella. Siitä tässä kaikessa on kyse.
Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandian voittanut Päivi Lukkarila nosti korokkeelle taantuneen lukutaidon ja lukemisen tärkeyden.
Vihaa ja ennakkoluuloja emme halua herättää, sitä tehdään jo muutenkin tarpeeksi. Eihän mikään ole helpompaa kuin vihan lietsominen. Vihan sokaisema ihminen seuraa sitä ääliötä, jolla on kovin ääni ja typerimmät väitteet. Lukeva ihminen ajattelee ja kyseenalaistaa.
– Päivi Lukkarila
Tämän lausunto ehdittiin jo kyseenalaistaa Hesarissa. Mutta mielestäni kritiikki ampuu ohi. On totta, että monet hirmuhallitsijat ovat olleet suuria lukutoukkia ja jopa väitelleitä tohtoreita, mutta juuri siksi he ovat olleet niin menestyneitä vähemmän ymmärtävien manipuloinnissa. Kirjallisuus itsessään ei tee kenestäkään hyvää ja viisasta, mutta kriittistä ajattelua se lisää meissä jokaisessa. Kotimainen esimerkki on Jussi Halla-aho (PS). Hänen lukeneisuutta tai sivistyneisyyttä ei voi kiistää, mutta siitä huolimatta hän on tosiasioita vääristelevä saivartelija ja hän tietää sen itsekin (ehkä parhaiten kuin kukaan muu).
Kirjallisuus on kuin psykedeelit. Kumpikin kykenee avaamaan uskomattomia näkymiä mielen sisällä, mutta kumpikaan ei takaa, että avautuvat näkymät tulkitaan toisille myönteisiä seurauksia tuottaviksi teoiksi. Siitä huolimatta omien näkemyksien avartaminen on aina parempaa kuin umpimielinen kapea-alaisuus ajattelussa. Valitettavasti journalismi ja media ovat tietoisesti valinneet jälkimmäisen vaihtoehdon päätehtäväkseen. Ne marginaaliset poikkeukset tästä säännöstä eivät kykene pelastaan koko alan rappiota.
Makkara ja voi leivän päällä
Uudet ruokasuositukset julkaistiin ja tietenkin se nosti ennestään korkeina laukkaavat verenpaineet eräiden suonissa. Suositusten mukaan tulisi syödä korkeintaan 350 grammaa punaista lihaa viikossa (siis juuri viikossa eikä päivässä) ja kasviksia, hedelmiä tai marjoja 500 – 800 grammaa päivässä (siis juuri päivässä eikä viikossa).
Ja tietenkin kameroiden eteen A-studioon piti raahata kansanedustaja Peter Östman (KD) puhumaan täyttä hölynpölyä tieteestä ja tieteen tekijöistä.
Vaikka tämä avautuminen nostaa monessa pelkkää myötähäpeää, koska kansanedustaja paljastaan oman sivistymättömyytensä ja vähäisen älykkyytensä, niin valitettavan useaan tällainen tosiasioiden vääristely uppoaa liiankin ahnaasti. Kun annetaan ruokasuosituksia, niin se ei tarkoita, että kenenkään pöydältä tai jääkaapista tullaan viemään pois ne rakkaat leikkeleet. Pelkästään suositellaan, että näitä haitallisia ruokana myytäviä tuotteita käytettäisiin vähemmän.
Kun kansanedustajan asemassa toimiva henkilö lähtee kyseenalaistamaan tieteen tekijöiden tutkimuksen tuloksia, ollaan astuttu vaaralliselle alueelle. Kansanedustaja Östman ei tiedä mitään siitä, mistä hän väittää tietävänsä. Hän ei ole perehtynyt asiaan sellaisella asiantuntemuksella, jota voidaan millään mittareilla verrata ravitsemustieteen professorin Maijaliisa Erkkolan asiantuntemukseen. Jos Östmania kiinnostaisi tieto edes auttavassa määrin, niin hän olisi ollut täysin hiljaa ja kuunnellut oppiakseen. Mutta me kaikki tiedämme, että tästä ei saisi hyvää ”viihdettä” televisioon.
On totta, että me voimme kiistellä monista tutkimustuloksista, mutta Östmanin tietämys asioista ei riitä kiistelemään minkään akateemisen tutkimuksen tuloksista. Tämä olisi pitänyt olla A-studion sanoma. Jos siis Östman pitää sinne studioon väkisin raahata. Me emme tätä tule mediasta näkemään, koska media ei enää seuraa sille asetettua tehtävää. Salaliitoille, hölynpölylle tai suoranaiselle valehtelemiselle annetaan tilaa kritiikittömästi ja samalla uhrataan objektiivisuus. On turha heittää palloa yleisölle, koska nykyisessä signaalien kakofoniassa tarkinkaan korva ei kykene erottamaan oikeaa väärästä.
Journalismin AIDS ja syöpä
Josta päästäänkin hyvin ”internetin räjähtämiseen”. Kuinka monta henkilöä tarvitaan median mielestä räjäyttämään internet? – Suomalaisen median mielestä siihen riittää noin kaksi kymmentä tuohtunutta hullua X:ssä. Oikeassa mittakaavassa internetiä ei räjäyttäisi edes jokainen suomalainen. Mutta miksi tosiasioilla vaivaisi hyvää tarinaa.
Nykyjournalismilla on HIV. Tämän viruksen nimi on klikki ja sen seuralainen on syöpäpesäke nimeltä otsikkotoimittaja. Olen niin kyllästynyt turhiin kohuihin ja siihen, että vähä-älyisistä tolloista tehdään julkkiksia. Eikö se riittänyt, että te tapoitte Matti Nykäsen? Missä vaiheessa verenhimonne on tyydytetty? Ja kyllä minä tiedän, että se ei tyydyty koskaan.
Missä vaiheessa journalistien omatunto alkaa kolkuttamaan tietoisuuden pintaa? Eikö hävetä tehdä työkseen maamme historian luokattominta ja vahingollista journalismia? Ja kyllä minä ymmärrän, että työkseen tulee tehdä monta sellaista asiaa, josta ei ole ylpeä, koska eläminen pitää jollakin maksaa. Mutta tällä hetkellä on meneillään sellainen allennustila, joka ei tule loppumaan johdon johdolla. Mediatalojen korkeimmilla palleilla ei istu ihmisiä, joilla olisi edes alkeelliset edellytykset kantaa jotain sellaista, jota kutsutaan vastuuksi. Ainoa vastuu, joka heidän toimintaa ohjaa on vastuu osakkeiden omistajien edusta. Ja tämä etu ei enää ole vuosiin kulkenut journalismin hyveiden tai edes pelisääntöjen mukaisesti.
Kun asiat on pilattu ja kaikki tuntuu menevän päin persettä, niin on aina hyvä kysyä: kuka tästä kerää korkeimmat voitot? Koska journalismin alalla mitään (suuressa mittakaavassa) ei tehdä ilman rahallista voittoa. Ja media kustannetaan aina mainoksista saatavilla rahoilla. Vain sillä on merkitystä, mikä tuo eniten silmäpareja katsomaan mainoksia. Kun objektiivinen journalismi ei tätä enää kykene tuottamaan, astuu kuvaan valheet ja vääristelyt. Me elämme tämän keskellä. Kyse on sinusta kuluttaja. Sinä kykenet tekemään muutoksen. Mutta ennen kuin mitään tapahtuu, tulevat asiat menemään vielä hullummaksi. Olemme nähneet ensimmäisen hyökyaallon, jota seuraa vielä suurempi. On parempi toivoa, että sieltä ei ole tulemassa tsunamia: siitä meistä kukaan ei tule selviämään hengissä.
SchizoBlog 