Me elämme nykyjournalismin rappion aikaa. Lehdistön ja laajemmin median tehtävä ei ole enää vuosiin ollut "objektiivisen totuuden" välittäminen, vaan yleisön emootioiden kuohuttamisen kautta saavutettujen silmäparien ohjaaminen mainosten äärelle. Ja minä erittäin hyvin ymmärrän, että lehdistön on löydettävä tavat kustantaa kustannukset. Mutta kun tässä ollaan menty niin pitkälle, että mistään journalismista ei voida enää puhua, ollaan … Jatka lukemista ”Internet räjähti!”
Riippuu lähteestä, mutta lainaus luetellaan joko Freudin tai Einsteinin sanomaksi. Se menee suurin piirtein näin: mielisairauden merkki on, että toistaa järkkymättömästi samaa virhettä. Meistä varmaan jokainen tuntee henkilöitä, jotka toistavat samaa virhettä ihmissuhteissa kerta toisensa jälkeen. Jokaisen uuden suhteen kohdalla hän uskoo, että tällä kertaa kaikki muuttuu paremmaksi, vaikka jokainen ulkopuolinen näkee samat merkit ilmassa … Jatka lukemista Kun palatsista tuli sirkus
Elämässä tulee niitä hetkiä, jotka tietää kohtaavansa, mutta niitä pakoilee vuosia. Tämä on yksi niistä hetkistä. Olen tapaamassa Janne Toivoniemeä. Tunteeni ovat varsin ristiriitaiset. En suhtaudu häneen yhtä negatiivisesti kuin Benny, mutta en voi antaa tuolle kirjailijalle anteeksi Bennyn viimeaikaista pahoinpitelyä. Hemmetti hän makaa sairaalassa juuri tällä hetkellä, kun istun tässä baarissa saman pöydän ääressä … Jatka lukemista Suuren auto-metafiktiivisen kirjailijahaastattelun jatko-osa
Siinä hän istuu minua vastapäätä. Dekkarikirjailija ja filosofiksi itseään tituleeraava Janne Toivoniemi. Olen odottanut ja pelännyt tätä päivää jo vuosien ajan. Hyvä lukija. Minun on tunnustettava, että en tunne ystävällisiä tunteita häntä kohtaan. Te olette ehkä (korostan sanaa "ehkä") lukeneet hänen teoksensa Sateenkaarimurhat (2021) ja Lähiörotat (2023). Olette voineet pitää niitä kevyinä parodioina dekkarien genrestä, … Jatka lukemista Suuri auto-metafiktiivinen kirjailijahaastattelu
Vuosia olen yrittänyt ymmärtää meidän aikaamme. Missä vaiheessa me aloimme jakautua ja mistä syystä? Kun maailman suurin jännitysnäytelmä (kts. edellinen postaus) on onnettomasti takanamme, niin tämä kysymys nousee uudestaan pintaan. Se ei jätä minua rauhaan. Vuosituhannen vaihteessa kaikki näytti niin erilaiselta. Kaikki se optimismi on poissa ja tilalle on tullut pimeä ja synkkä tunneli. Ei … Jatka lukemista Vox populi, vox Dei
On marraskuun viidennen päivän ilta vuonna 2024. Yhdysvalloissa alkaa vaalipäivä, jolloin nuo reilut 330 miljoonaa ihmistä eivät ainoastaan valitse itselleen uutta (tai vanhaa) presidenttiä, vaan he valinnallaan tulevat ohjaamaan suunnan minne me täällä Euroopassa tulemme kulkemaan. Geopoliittiset mannerlaatat ryskyvät toisiaan vasten ja pienen maan yksinäinen kansalainen ei voi kuin haukkoa henkeään. Palaan mielessäni reilun kymmenen … Jatka lukemista Kello tikittää, mutta kenelle?
Francis Fukuyaman teos Historian loppu ja viimeinen ihminen (1992, The End of History and the Last Man) on varsin ristiriitainen teos. Teoksen sisältämä optimismi tuntuu tänään suorastaan naiivilta, mutta ilmestymisensä aikaan teosta pidettiin täysin johdonmukaisena ja suorastaan profetiaalisena. Kun Fukuyaman sanoihin palaa näin 30 vuotta myöhemmin, niin on melkein mahdotonta tuntea tiettyä nostalgiaa sen äärellä. … Jatka lukemista Pyöriikö politiikka identiteetin ympärillä? – Francis Fukuyama
SchizoBlog 