Olen jo jonkin aikaa pohtinyt Edward Zitronin podcastin jakson ”The Shareholder Supremacy” innoittamana omaa suhtautumistani teknologiajättien toimintaan. Erityisesti mieleeni ovat nousseet sosiaalisen median ja deittipalvelujen tarjoajat. Mutta ennen kuin voimme siirtyä näihin kutkuttaviin asioihin on Zitronin tavoin aloitettava eräästä oikeustapauksesta vuodelta 1919.
Tapaus tunnetaan nimellä ”Dodge v. Ford Motor Co.”. Meistä harvempi tuntee tapauksen, mutta sen seuraukset näkyvät meidän jokapäiväisessä elämässämme päivittäin. Kun Henry Ford halusi investoida yrityksensä varoja uusiin tehtaisiin ja työntekijöiden olojen parantamiseksi, niin hän antoi seuraavan lausunnon:
Minun tavoitteeni on työllistää vielä enemmän ihmisiä, levittää tämän teollisen järjestelmän hyötyjä mahdollisimman monelle, auttaa heitä rakentamaan elämäänsä ja kotejaan. Tämän vuoksi laitamme suurimman osan voitoistamme takaisin yritykseen.
Kaksi veljestä John Francis Dodge ja Horace Elgin Dodge omistivat Ford Motor Co’sta 10% ja he eivät sulattaneet tätä strategiaa, vaan vaativat oikeusteitse itselleen osinkoja. Michiganin korkein oikeus päätti, että yrityksen ensisijainen huolenaihe tulisi olla osakkeenomistajien etu; pörssiyrityksen tehtävä on tuottaa voittoa osakkeidensa omistajille eikä se voi muuttua hyväntekeväisyysjärjestöksi (paitsi ostamalla itsensä ulos pörssistä).
Tämä on hyvä pitää mielessä, kun toimimme suuryritysten kanssa (joista valtaosa on pörssiyrityksiä). Niiden tosiasiallinen asiakas ei ole tuotettujen tuotteiden loppukäyttäjät, vaan yrityksen osakkeiden omistajat. Yrityksen tosiasiallisena päämääränä ei ole tuottaa mahdollisimman hyviä tuotteita ja työtä sitä kaipaaville työntekijöille. Yritysten päämääränä on tuottaa mahdollisimman paljon voittoa osakkeidenomistajille.
Osakkeidenomistajien edun ajaminen selittää varsin hyvin, miksi monien yritysten tuotteiden laatu alkaa heiketä, kun menestyksen myötä ne laajentavat toimintaansa tulemalla pörssiyritykseksi. Pörssiyritys ei voi käyttää päämäärää vapaasti tuotannon parantamiseksi.
Jos käyttö on ilmaista, niin sinun tuottama data on tuote
Valtaosan sosiaalisen median käytöstä on ilmaista. Tai siis näin ainakin tulee ajatelleeksi, mutta totuus on aivan toinen. Sosiaalisen median palvelut, kuten Facebook, Instagram tai Twitter (sitä uutta nimeä ei mainita) eivät ole mitään julkisia tiloja tai uusia agoroja, kuten internetin alkuaikoina digitaalisten tilojen haaveiltiin olevan. Näiden palvelujen keskeinen tuote on käyttäjien muodostama data heistä itsestään.
Kyse ei ole mistään jakamistaloudesta sen alkuperäisessä tarkoituksessa. Me käyttäjät jaamme itsestämme dataa käyttöä vastaan. Yanis Varoufakis oli varsin oikeassa katsoessaan, että me elämme uutta feodalismin aikaa – teknofeodalismia. Kapitalismi on jo kuollut, mutta mistään sosialismista ei voida nauttia. Perinteisessä feodalismissa herra antoi vasallille maata, jota viljellä. Herran suojeli vasallia aina niin pitkään, kun hän maksoi veronsa saamastaan maa-alueesta.
Teknofeodalismissa maan on korvannut digitaalinen tila, josta ylläpitäjä vuokraa tilaa esimerkiksi käydä kauppaa. Yksityinen kauppias on menettänyt itsenäisyytensä, koska hän on nyt riippuvainen digitaalisen tilan ylläpitäjän algoritmeista, joiden avulla hänen kauppaamansa tuotteet löytävät asiakkaansa. Samassa riippuvaisuussuhteessa ovat myös yksittäiset kuluttajat. Jos digitaalisen tilan ylläpitäjä päättää, että jokin tuote ei esiinny hänen hakualgoritmissa, niin on hyvin epätodennäköistä tuotteen löytävän asiakkaita tai ostajia.
Teknofeodalismin suuria kuningaskuntia ovat Google ja Amazon omine hallitsijoineen. Kun digitaalisesta tilasta käytiin suurta valtataistelua, niin yksi sen suurimmista häviäjistä oli kotimainen Nokia. Yritys ei kyennyt muuttumaan tarpeeksi nopeasti ja tehokkaasti välinevalmistajasta palvelutarjoajaksi. Apple taas ymmärsi hyvin nopeasti, että se voi jatkaa välinevalmistajana ainoastaan yhdistämällä omiin fyysisiin tuotteisiinsa digitaalisen tilan (aluksi oli iTunes, jota seurasi AppStore).
Teknofeodalismin voitto perustuu sille, että kaikki mikä voidaan digitalisoida digitalisoidaan ja myydään uusien herrojen omistamissa digitaalisissa tiloissa. Ei siis ole mikään ihme, että Facebookin Mark Zuckerberg niin kiivaasti tahtoo omaa virtuaalitodellisuutta. Digitaalisesta tilasta tulee avaruus, joka mahdollistaa vielä täydellisemmän feodalismin alustalla.
Miten teknokapinoida?
Ennen kuin me voimme pohtia vastustamista, niin meidän on ymmärrettävä syy taistelulle. Miksi meidän tulisi kamppailla tätä kaikkea vastaan? Kaikessa on kyse tahdonvapaudesta. Mitä enemmän me ymmärrämme aivojemme toimintaa ja fysiologiaa, sitä kapeammalta meidän vapaa tahtomme näyttäytyy. Meidän hallinta on entistä tehokkaampaa, koska me emme edes ymmärrä olevamme hallinnan kohteina. Valinnanvapautemme on uhattuna pahemman kerran.
Tinderissä vastaan tulee loputtomalta tuntuva virta treffiehdokkaita, mutta merkittävien ihmissuhteiden määrä typistyy entisestään. Vapaus valita parisuhde ja pysyä siinä pyritään tekemään Tinderin taustalla olevan Match Groupin toimesta mahdollisimman vaikeaksi, koska se ei ole yrityksen osakkaiden omistajien etujen mukaista.
Heittäytyä luddiittiksi ja irtisanoutua digitaalisesta kuluttamisesta ja kulttuurista on liian yksinkertainen ja lopulta tehoton keino taistella tätä kaikkea vastaan. Me tarvitsemme uuden vastakulttuurin, joka käyttää digitaalista tilaa hyväkseen ja keskeisin taistelun muoto on… rakkaus.
Tustustukaa toisiinne. Järjestäkää tapaamisia. Löytäkää toisenne digitaalisessa tilassa, mutta tavatkaa toisianne sen ulkopuolella. Rakastukaa tulisesti toisiinne. Rakastukaa niin syvästi, että se Tinder on jätettävä taakse lopullisesti. Perustakaa bändi ja tehkää musiikkia. Kaikki se aika oman musiikin parissa on poissa Spotifystä.
Kuten jo sanottiin, niin kaikki mikä on digitalisoitavissa tullaan digitalisoimaan. Meidän sosiaalisuus on jo digitalisoitu, mutta meidän ruumiillisuutta ei ainakaan vielä ole muutettu nolliksi ja ykkösiksi. Oman kehon painautuminen toisen kehoa vasten: toisen lämpö omaa vasten; toisen tuoksu sieraimissa; toisen kosketus ja toisen koskettaminen.
Vastakulttuuri 1960-luvulla oli reaktiota siihen ahdasmielisyyteen, johon länsimaat olivat vajonneet Toisen maailmansodan seurauksena. Erityisesti puritaaninen 1950-luku pyrki tukahduttamaan Yhdysvalloissa kaiken ”vallattoman”. Tämä sama pakkopaita on palannut meidän maailmaamme digitaalisen vallankäytön muodossa. ”Flower power” epäonnistui pahemman kerran, mutta on meidän aikamme on onnekas, koska me voimme oppia tehdyistä virheistä.
Ja tähän lopuksi taisteluhuuto suoraan Pariisin 1968 kevään tiimellyksestä:
Plus je fais l’amour, plus j’ai envie de faire la révolution.
Plus je fais la révolution, plus j’ai envie de faire l’amour.1
1. Mitä enemmän rakastelen, sitä enemmän tahdon tehdä vallankumousta. Mitä enemmän teen vallankumousta, sitä enemmän haluan rakastella.
SchizoBlog 