Tällä kertaa kirjahyllystä käteeni sattui Comte De Lautréamontin hallusinatorinen Maldororin laulut. Tämä surrealismin esi-isä ja sen ylittäväkin teos on todellinen tutkielma hyvän ja pahan olemuksesta ja perustasta. Minkä päälle meidän moraalimme on rakentunut ja kuinka moraalittomia meidän tulee olla ollaksemme hyviä.
”He piiloutuivat tulivuorten uumeniin keskustellakseen maan ytimen sammioissa kiehuvan elävän tulen kanssa, tai meren pohjaan lepuuttaakseen kaikennähneitä silmiään miellyttävästi syvyyksien raivokkaimmissa hirviöissä, jotka ihmisäpäriin verrattuna näyttivät heistä lempeyden perikuvilta. Yön laskiessa otollisen hämäränsä he syöksyivät rikinkatkuisista kraatereista, merenalaisista virroista, ja jättivät kauaksi taakseen tuon kivikkoisen yöastian, jossa ihmispapukaijojen ummetuksen kiusaama peräaukko vimmatusti rimpuilee, kunnes eivät enää kyenneet erottamaan jumalattoman planeetan avaruudessa kelluvia ääriviivoja. Hedelmättömän yrityksensä masentamina, keskellä tuskalleen myötätuntoisia tähtiä ja Jumalan silmien alla, maan henki ja meren henki syleilivät itkien! …”
Näihin hengästyttäviin lauseisiin ja näkyihin on hyvä lopettaa ja painua nukkumaan. Jos vaikka näkisin pitkästä aikaan jotain mielenkiintoista …
SchizoBlog 
Kuinka moraalisia meidän pitää olla ollaksemme pahoja…tässäkin lauseessa taitaa olla sama tarinan henki…
TykkääTykkää