Parasta lääkettä emotionaaliseen labyrinttiin on lenkkeily. Siinä mennään vaan eteenpäin ja väsytään. Yksinkertaista ja kaunista. Juostessa vaivun yleensä jonkinlaiseen zeniläiseen mielentilaan, jossa kaikki hyökyaallot ja muut pärskeet hytkyvät tasaisemmin. Tälloin tulee tajuttua tiettyjä asioita. Tänään ymmärsin lenkkeillessä seuraavat asiat:
- Menneisiin tapahtumiin ja ihmisiin tarrautuminen vie älyttömästi voimavaroja ja edesauttaa vanhojen kaavojen toistumisen elämässä – älä muistele vanhoja, vaan ota uudet asiat ja ihmiset uusina.
- Käsitykset toisista ihmisistä ovat käsityksiä toisista, eivät toisia.
- Oma erinomaisuus voi olla joskus kompastuskivi.
- Lenkkeillessä ei kannata pitää suuta liian auki. Sinne voi lentää ötököitä ja ne eivät maistu kovinkaan hyviltä.
SchizoBlog 
Janne,
Neljä (tai siis viisi: lenkkeily on tie zeniläiseen jos mikään) suurta totuutta elämästä. Hyvä saldo yhdellä lenkillä. Näistä varsinkin kohtia 3 ja 4 joutuu usein ihan kantapään kautta itselleenkin muistuttamaan. Usein. Todella usein.
TykkääTykkää
Kyllä. Itselleni tänään on ollut ajankohtaisia ensimmäinen ja viimeinen. Se ötökkä oli tosi pahan makuinen ja sen kaveri lensi suoraan kurkkuun. YÖK!!
TykkääTykkää
… Ja sitten törmäätkin edelläsi uineen vanhemman naishenkilön leveähköön takalistoon. Itse kokeilin myös tuota zen-uimista ja unohdin ympäristöni siinä määrin, että sivulliset saivat kärsiä.
Rata kannattaa siis yrittää valita oman ja muiden uintinopeuden mukaan. Jatkuva nopeuden säätely vei ainakin minulta kyvyn keskittyä pelkkään uimiseen.
TykkääTykkää