Otsikko on tarkoituksellisesti raflaava. Tiedän, että Helsingin Vihreät eivät ole tämän päiväisen lakon syyllisiä, mutta eivät he tänään aamulla edukseen juuri televisiossa esiintyneet. Olen aina pitänyt puolueen ideologiasta ja arvomaailmasta, mutta reaalipolitiikassa puolue on miltein poikkeuksetta epäuskottava.
Helsingin Vihreiden kaksi suurinta mänttiä ja mätäpaisetta ovat kaupungin valtuuston puheenjohtaja Minerva Krohn ja apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri. Kumpikin osoitti tänään aamu-TV lähetyksissä aukottomasti poliittisen kykenemättömyytensä.
Niin Krohn kuin Saurikin teilasivat bussikuljettajien pelon liikelaitoksen yhtiöittämisen jälkeisestä myynnistä aiheettomana. Poliittinen tahto ei kuulemma salli myyntiä. Aivan. Ei nyt. Mutta miten on asian laita 5 – 10 vuoden päästä? Sauri jopa piti mahdottomana ajatusta, että Helsingissä Demareiden ja Vihreiden enemmistö koskaan horjuisi. Aika kovaa potaskaa mieheltä, jonka edustamaa puoluetta ei edes ollut reilut 30 vuotta sitten.
Sauri ja Krohn ovat tulevan yhtiön myynnin aikana vähemmistössä ja heidän ei tarvitse kantaa poliittista vastuuta tekemisistään. Kumpikin tietää tämän erittäin hyvin.
Vedota poliittiseen tahtoon kuin johonkin muuttumattomaan entiteettiin on pahemman luokan vedätystä ja linssiin kusemista. HKL:n kuskit valittavat, että heidän kanssaan ei ole edes haluttu keskustella vakavasti. Ja vaikeaahan se on, kun kaupunginhallituksen edustajat näyttävät olevan poikkeuksetta poliittisia idiootteja.
premio
In your free time, take a look at some relevant pages about numeros salidores ruleta
TykkääTykkää
premio
In your free time, take a look at some relevant pages about numeros salidores ruleta
TykkääTykkää
vigrx
Check these: river tramadol score vigrx .
TykkääTykkää
omaha high low game
Check these: lowball omaha high low .
TykkääTykkää