Kesän loppuminen ja erään henkilöön vastaankäveleminen aiheuttivat minussa tänään suuren melankolian aallon. Ei mitään kummallista. Kuuluu tähän syksyiseen maanis-depressiiviseen mielialaan, joka valtaa minut joka vuosi ennemmin tai myöhemmin. Alla olevan kuvan työstäminen Photarilla ja Del Shannonin ”Runaway” vain voimistivat tunnetta. Kunnes hetkessä se oli poissa – aivan kuten ne asiat vuosia sitten. Kummallista, että vieläkin sitä jonkun toisen näkeminen voi aiheuttaa tällaisia emotionaalisia vuoristoratoja.
As I walk along I wonder
What went wrong with our love
Love that was so strong
And as I still walk by
I think off the times we had together
While our hearts were young
I’m a-walking in the rain
Hear it falling,
And I feel the pain
Wishing you were here by me
To end this misery
And I wonder
Why
You went away
Yes, I wonder, where you will stay
My little runaway,
Run, run, run, run, runaway
Itse asiassa en enää yhtään ihmettele missä tunteeni on. Se on siellä missä sen pitääkin olla – poissa.
SchizoBlog 
I’ve said it before.
It could stand to be noted that, as I say this right now, even a second point deserves to be made. Firstly, I’m not wearing any pants. But seriously, I’m tired of this old point.
TykkääTykkää