Kirjoittamattoman kirjan meemi

Sedis heittää ilmoille vastustamattoman meemin. Minkälaisen kirjan kirjoittaisin? Valehtelisin törkeästi, jos väittäisin ettenkö olisi asiaa joskus ajatellut. Olenpa sellaista joskus jopa yrittänytkin. Heitin ”valmiin” käsikirjoituksen roskikseen, koska ei sitä kehdannut muutaman vuoden tauon jälkeen lukea.

Mutta siis minkälaisen kirjan haluaisin kirjoittaa. En todellakaan haluaisi kirjoittaa mitään viihderomaania, vaan hyvin sekopäisen esseeromaanin, joka olisi samalla nuoren vihaisen ja sekopäisen miehen kasvutarina sekavassa maailmassa – tyyliin Philip Rothin Portnoyn tauti meets Henry Millerin Kravun kääntöpiiri meets Hunter S. Thompsonin Suuri hainmetsästys. Ja kaikki siis vielä esseen muodossa.

Lähimmäksi tätä on päästy Nick Landin teoksessa The Thirst For Annihilation. Teos samalla terävintä viiltoa ja sumeinta sumua mitä tekstuaaliseen muotoon on yksien kansien väliin koottu.

Muistan kun vielä työskentelin filosofian laitoksen kunniakkaassa Philosophica kirjastossa. Eräänä hiljaisena iltana nuori lukioikäinen poika tuli lukemaan suureksi ilokseni Gilles Deleuzen & Félix Guattarin Mille plateaux teoksen englanninkielistä käännöstä. Kirjaston mennessä kiinni nuori filosofinalku tuli kiltisti lainaamaan teosta.

Tuo nuori mies ja hänen kaltaisensa olisivat teokseni kohdeyleisöä. Mennä sekaisin. Siinä on projektia kerrakseen … Ja yksi hyvä syy, että en kirjoita romaania … ainakaan vielä. Niin ja sitä Landin teosta ei tietääkseni ainakaan pääkaunpunkiseudun kirjastoista löydy.