Filosofin kadonneet paperit

Filosofi Janne Toivoniemen (s. 1971) kirjallinen tuotanto on suppeaa ja sen kulttuurihistoriallinen painoarvo miltein olematon. Merkityksellisen tuotannosta tekee sen oma historia ja nivoutuminen maamme nykyfilosofisen atmosfäärin muodostumiseen vuosituhannen vaihteessa.

Toivoniemi aloitti filosofis-kirjallisten esseidensä julkaisemisen Helsingin filosofian laitoksen opiskelijoiden ainejärjestön Dilemman filosofisessa aikakausjulkaisussa Minervan Pöllö. Näille kirjoituksille on luonteenomaista argumentatiivisuus ja filosofinen kömpelyys. Tämä taas selittyy sillä, että miltein jokainen kirjoitus on hieman muunneltu pro-seminaari esitelmä.

Todellisen tuotannon voidaan sanoa saaneen alkunsa Toivoniemen megalomaaniset mittasuhteet saaneesta pro-gradu -työstä Skitsofreeninen subjektiviteetti Gilles Deleuzen ja Félix Guattarin ajattelussa: l’Anti-Œdipe ja psykoanalyyttisen teorian käsitys skitsofreniasta. Opinnäytettä leimaa voimakas kahtiajakautuneisuus kliinisen psykiatrian psykofarmakologiseen triviatietoon skitsofreniasta ja Deleuzen ja Guattarin skitsoanalyyttiseen filosofoimistyyliin. Itse asiassa kummallakaan ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa, mutta filosofi Toivoniemi on ne ängennyt samojen kansien väliin ihan vaan obsessionomaisella väännöllä.

Gradun päättömyydesta huolimatta (tai ehkä juuri siksi) professori Ilkka Niiniluoto ja yliassistentti Esa Saarinen antoivat yleisarvosanaksi Eximian. Näin he pääsivät ainakin eroon nuoren filosofian opiskelijan vimmalla heitä häirinneestä ongelmatapauksesta.

Jo opiskeluaikoina filosofi Toivoniemi työskenteli filosofian laitoksen kunniakkaassa Philosophica kirjastossa. Kirjastonhoitajana Toivoniemi oli lähinnä tunnettu siitä mitä hän jätti tekemättä kuin siitä mitä hän sattui joskus epähuomiossa tekemään palkkansa eteen. Hänen asiaton viranhoito ja suoranainen vihamielinen suhtautuminen kirjaston asiakkaisiin on kasvanut myytiksi Helsingin yliopiston sisällä.

Puolustuksekseen Toivoniemi on joskus maininnut matkinneensa kuuluisan ranskalaisen filosofi-sosiologi-kirjailija-irstailija Georges Bataillen elämää. Bataille elätti oman ”tutkimustyönsä” toimimalla kirjastossa jossain epämääräisessä tehtävässä, jota oikein kukaan ei tiennyt mitä se oli.

Viimeisin kappale filosofi Toivoniemen tuotannossa on Sara Heinämaan ja Johanna Oksalan toimittamassa teoksessa Rakkaudesta toiseen julkaistu artikkeli ”Deleuze ja etiikka. Elämää suurempien arvojen kritiikki”. Kirjoituksessa filosofi Toivoniemi käsittelee arvoja ja moraalia sen verran leväperäisesti, että artikkeli on suorastaan moraalitonta ja täysin arvoton. Vai mitä sanotte seuraavasta lainauksesta?

Viimeisimmät havainnot filosofi Janne Toivoniemestä on havaittu internetissä, jossa hän pitää trenditietoisesti webbipäiväkirjaa eli blogia. Muutamia televisioesiintymisiä lukuunottamatta filosofia ei suuremmin ole nähty muualla kuin erinäisissä baareissa ja epämääräisissä kotibileissä.

Filosofi Toivoniemi on kieltäytynyt kategorisesti kaikista akateemisista harrastuksista, koska niissä hän ei kuulemma kykene tuomaan julki sitä tosiasiaa kuinka yliviileä ja -siisti jätkä hän todellisuudessa onkaan. Samoin kaupungille on kantautunut epämääräisiä tietoja Digitalisoituneen mediafilosofian projektista, josta filosofi Toivoniemi on maininnut ainoastaan sen, että ”siitä tulee suomalaisen filosofian Chinese Demoracy”. Se mitä hän tuolla tarkoittaa, on jäänyt meille täydeksi arvoitukseksi.

Jättäkäämme filosofi omaan solipsistiseen harhamaailmaansa. Se on ehkä parhaaksi meille kaikille …