Minya pohtii blogissaan naisellisuuden kiroja. Mitenkään feminiinisen eksistenssin elämänangstia väheksymättä voin sanoa, että kyllä niitä samoja ongelmia ilmenee vastakkaisillakin lajikumppaneilla.
Joskus kaupungilla tulee vastaan kyllä sellaisia asukokonaisuuksia, että jollain muotigurulla taitaisi sydän lyödä muutaman kerran väärään tahtiin. Siitäkin huolimatta tunnen ylpeyttä omasta kansastani. Minusta on hienoa kuulua pohjanperäläiseen kansaan, jossa on yksilöitä, jotka vähät välittävät mitä päällensä laittavat.
Tietyssä mielessä he ovat tämän ajan pakanoita. He ovat viimeisiä itsepäisiä jukureita, jotka eivät alistu kaiken maailman hömpötyksiin, vaan kulkevat omaa tietään (mikä sitten lieneekään).
Se mistä en ole mitenkään ylpeä on taas nämä dikotomiat, joiden mukaan eräiden mielestä meidän kaikkien tulisi elää – miehillä on lyhyt tukka ja naisilla pitkä, miehet käyttävät housuja ja naiset hameita (näin kärjistetysti esitettynä). Jos huulipuna näyttää viileältä, niin ei kun huuliin vaan. Yksi lysti mikä se sukupuoli sattuu olemaan.
Jokainen tyylillään … please.
SchizoBlog 