Vuonna 1987

Vuonna 1989

Raparperi-Raisa heittää ilmoille todellisen haasteen. Muistan itse varsin hyvin kuinka nuorena kuvitteli, että sitten kun olen kolmekymppinen niin on tehnyt sitä ja tätä. Ja ennen kaikkea muistan ne kaikki jutut, mitkä piti saavuttaa elämässä ennen tuota maagista kolme-nollaa. Nyt kolme vuotta haamurajan jälkeen ei voi kuin huvittuneena muistella omia megalomanisia suunnitelmia tulevaisuuden varalle nuorena (tai no, onhan ne vieläkin aika suuruudenhulluja).

Raisa heittää ilmoille kysymyksen, miltä oma haavelista näytti 16-vuotiaana. Hmmm … palaan mielessäni vuoteen 1987. Mitkä asiat olivat haaveissa korkeimmilla sijoilla?

  • Lukion kauneimman mimmin (kuka lienee olikaan?) pöksyihin pääseminen
  • Olla ensimmäinen suomalainen, joka ihan oikeasti breikkaa Los Angelesin rock-piireissä
  • Saada Guns N’ Roses lämppäriksi omalle Jenkki-rundille
  • Sanoa Keith Richardsille: ”Get the fuck out of my way you old fart!”
  • Ansaita miljoonia ja miljoonia dollareita ja treffailla kaikkia sika siistejä mimmejä
  • Näyttää kaikille kusipäille, että olen maailman siistein jätkä
  • Päästä pois kodista
  • Ei koskaan tehdä päivääkään ”oikeaa työtä”
  • Ei koskaan aikuistua
  • Ei koskaan alkaa tietokonenörtiksi
  • Ei koskaan luopua rock-stara haaveista
  • Ei koskaan leikata lyhyttä tukkaa

Joo. Enempää en enää jaksa muistella tuota 16-vuotiasta sekopäätä. Kuva on muuten vuodelta 1989. Olen juuri lähdössä vanhojen tansseihin. Huh huh … aika pelottava menneisyys.

8 vastausta artikkeliin “Vuonna 1987

  1. Mutta Ibanezin skeballa sentään. Ja tuolloin ainakin rock-asenne näyttää olleen kohdallaan. Meikäläisellä oli aikanaan vähän samat kuviot…

    Tykkää

  2. Joo. Toi skeba on vieläkin tuossa työpöydän vieressä. Se on samanlainen mitä Joe Satriani käytti joskus tuolloin. Piti ostaa tuon lisäksi Les Paul tai joku muu siisti Gibsoni, mutta aikomukseksi jäi. Heh heh …

    Tykkää

  3. ”Se on samanlainen mitä Joe Satriani käytti joskus tuolloin”. Tarkoitat varmaan mainosti. Eihän tuollaisella haravalla kukaan oikea kitaristi soita 😉

    Tykkää

  4. In the year 1987

    I noticed that SchizoBlog had a wonderful look back all the way to 1987, since it seemed like a stupid enough of an idea, I’m going along with it.

    Don’t I look arrogant and like I know all ther…

    Tykkää

Kommentointi on suljettu.