Valittamisesta

Aloitan uuden kirjoitussarjan, jonka aiheena tulee olemaan skitsoanalyysi. Ne lukijat, jotka ovat lukeneet aikaisempia sarjojani, tietävät että nämä eivät johda minnekään ja ne jäävät aina keskeneräisiksi. Samoin vanhat SchizoBlogin lukijat voivat muistaa, että blogin nimi tulee juuri skitsoanalyysistä. Skitsoanalyysi on filosofista praktiikkaa, jolla pyritään skitsofrenisoimaan ympäristöä sen psykoanalyyttisen selittämisen sijasta. Aikoinaan minun oli tarkoitus keskittyä akateemisella urallani tähän ympäristön skitsofrenisoimiseen, mutta se ura päättyi kuin kuuluisa kanan lento; lyhyt ja kömpelö pyllähdys.

Mutta en aio jäädä harmittelemaan asiaa, vaan sukellan pää edellä skitsoanalyysin pariin ja pyrin kirjoittamaan siitä mahdollisen selkeästi. Päämääränä on olla käytännönläheinen, jotta omituiselta kuulostava skitsofrenisoiminen konkretisoituisi korkealentoisen abstraktion sijaan. Aloitan valittamisesta. Kirjoitus on paljon velkaa Aaron Schusterin teokselle The Trouble with Pleasure – Deleuze and Psychoanalysis (2016), jota referoin vapaasti tulkiten.

Valittaminen on meille ihmisille varsin ominaista. Me valitamme, kun meitä kohtaa suuri tai pieni vastoinkäyminen, epäonni tai kivulias kokemus. Ihminen haluaa tuoda esille kohtaamansa tragedian ympäröiville läheisilleen. Haluamme heidän olevan tietoisia meitä kohdanneesta epäonnesta; teemme läheisistämme osallisia ongelmastamme valittamalla.

Tämä valittamisen kieromielinen mekanismi paljastaa meistä huomattavasti enemmän kuin tahdomme myöntää. Juuri sen takia valittaminen on herkullinen aihe skitsoanalysoitavaksi. Valittamisen kieromielisyys näyttäytyy siinä, että valittamisen taustalla vaikuttaa peitelty nautinto. Tämä nautinto itse asiassa estää meitä saavuttamasta tilaa, jossa meillä ei olisi enää mitään valitettavaa.

Ottakaamme esimerkki vanhalta kunnon The Rolling Stonesilta. ”(I Can’t Get No) Satisfaction” on tyypillinen valituslaulu. Mick Jagger haluaa meidän tietävän, että hän ei ole tyydyttynyt.

When I’m ridin’ round the world
And I’m doin’ this and I’m signin’ that
And I’m tryin’ to make some girl, who tells me
Baby, better come back maybe next week
Can’t you see I’m on a losing streak
I can’t get no, oh, no, no, no, hey, hey, hey
That’s what I say, I can’t get no, I can’t get no
I can’t get no satisfaction, no satisfaction
No satisfaction, no satisfaction

Mutta Jaggerin tyydytyksen puute ei itse asiassa ole se, miksi hän valittaa. Jos me seuraisimme tarkkaan valittamisen ”sisäistä logiikkaa”, niin Rollareiden kappaleen nimen tulisi ennemminkin olla ”(I Love to Keep Telling You that I Can’t Get No) Satisfaction (Because Telling You I’m Not Satisfied Is All that Can Satisfy Me)”.

Valittaminen on päättymätöntä, koska se mitä haluamme saavuttaa valittamisella on aina poissa ja saavuttamattomissa. Todellinen valittamisen kohde ei ole meitä kohdannut epäonni, vaan toisilta vaadittu tunnustus. Meidät tulee tunnustaa valittajina. Me haluamme tulla huomioiduksi epäonnemme kohdatessa meidät. Ja tämä on meidän onnemme. Valittaminen on tapa manipuloida toisia. Koskaan ei ole hyvä, koska ongelmaton tila jättäisi meidät yksin ongelmattomuutemme kanssa… mikä taas johtaa seuraavaan valitukseen ja kitinään.

Vanhus valittaa vaivojansa aikuiselle lapselleen. Ei sen takia, että hänen elämänsä on vaivojen rajoittama (vaikka sitä se on). Vanhus haluaa valittamisellaan osoittaa lapselleen, että hän on edelleen vanhempi ja lapsen tulee totella häntä. Jalkoja paleltaa. Peitteeseen peitteleminen ei riitä, koska niskaa särkee. Ja lapsi toteuttaa vanhan äitinsä tahtoa mukisematta… kuten kiltin lapsen tuleekin totella. Vanhus saa tunnustuksensa, mutta valitus ei saa loppua, koska tälloin vanhus olisi tilanteessa, jossa hän ei olisi enää vanhempi.

Valittamiseen sisältyy myös kiero dialektiikka. Kun me valitamme, niin oikeaoppinen vastaus valitukseemme on ottaa osaa. Valitan kipua vasemmassa kädessäni, koska en enää kestä kylmää yhtä paljon kuin nuorempana. Ystäväni ottaa osaa sanomalla, että hänelläkin on alkanut paikkoja kolottamaan iän myötä. Suuri loukkaus olisi ottamatta osaa tähän diskurssiin esimerkiksi paljastamalla toisen valittamisen todellinen kohde. ”Kylläpäs sitä tykätään valittaa. Taidat saada siitä tyydytystä.” Toinen yhtä suuri loukkaus on vastata valitukseen omalla onnella. ”Minulla menee erittäin hyvin! Voitin muuten Lotossa kaksi tonnia.”

Kun lukee Sigmund Freudin potilaskertomuksia, niin eteen avautuu valtava valitusten virtaus. Psykoanalyysi ja -terapia ovat yhtä valittamisen tutkimusta ja tiedettä. Ja suurin kaikista valittajista on neuroottinen valittaja. Neurootikko ei pääse irti valittamisestaan, koska hänen persoonallisuutensa rakentuu valituksesta. Hän ei ole pelkkä valituksen sivustakatsoja, vaan neurootikko on oman tragediansa aktiivinen luoja ja ylläpitäjä. Valittamisesta ei voi päästää irti, koska omalla tavallaan neurootikko nauttii valittamisestaan. Valittamisesta luopuminen on uhka neurootikon persoonalle; ilman sitä persoona hajoaisi ja muuttuisi toiseksi.

Neurootikon riippuvuus valittamisesta on myös mainio esimerkki siitä kuinka me ihmiset näemme paljon vaivaa ollaksemme onnettomia. Mutta olemmeko oikeasti onnettomia valittaessamme? Me sabotoimme omaa elämäämme tiedostamattomasti, jotta meillä olisi aihetta valittaa. Ja tämä kaikki siksi, että valittaminen ei ainoastaan tuota nautintoa; valittaminen on itsessään nautintoa, iloa ja hurmaa. Valittamisen onnellisuus on sivutuote kun me epäonnistumme epäonnistumisessa. Valittava ihminen on onnellisimmillaan, kun hän tunaroi ja sössii oman olemassaolonsa sabotoinnin. Elämän kadonnut halu löytyy, kun me emme onnistuneetkaan tappamaan itseämme.

Valittaja on tragikoominen hahmo. Elämässä koettu tragedia muuttuu valittamisessa farssiksi. Murheen ilmaisusta tulee kitinää ja ininää. Mutta näin ei tarvitse olla. Halpamaisin tapa ajatella toisin valittamisesta olisi kieltää valittamisen arvo. ”Lopettakaa valitus! Ottakaa itseänne niskasta kiinni.” Tällainen ryhdin kurimatriisi ei ole skitsoanalyysiä…

Gilles Deleuze ja Félix Guattari kehittivät skitsoanalyysinsä vapauttaakseen luovuuden virtauksia ja paon paikkoja kapitalistisessa tuotantotaloudessa. Heidän projektinsa on alusta asti ollut voimakkaan marxilainen. Mutta skitsoanalyysi ei typisty pelkäksi vasemmistolaiseksi banderollien heilutteluksi ja proletariaatin diktatuurin märäksi unelmaksi. Itse asiassa Deleuze ja Guattari katsoivat kapitalismin tarvitsevan kunnon potkun takapuoleen, jotta se etenisi omassa projektissaan vauhdikkaammin. Deleuzen ja Guattarin marxilaisuus näkyi enemmänkin filosofisessa eetoksessa, jonka mukaan filosofien ei tule ainoastaan selittää maailmaa eri tavoin. Filosofien tehtävä on muuttaa maailmaa. Joten tämä tulee pitää mielessä, kun harjoitetaan skitsoanalyysiä.

Me voimme lähestyä valittamista aivan toisesta näkökulmasta. Sen ei tarvitse olla negatiivista tai surullista sinänsä. Valittaminen voi olla suoranainen luova voima meissä. Kuinka monta runoa maailmassa onkaan kirjoitettu syvän surun vallatessa mielemme? Poeettisessa valituksessa meidät kohdannut suuri suru on ottanut meissä vallan ja valittaminen ei jää pelkäksi kyvyttömyytemme pikkusieluiseksi ilmaukseksi.  Ylevä valittaja kohtaa epäonnen, joka ylittää hänen minän ja hän tulee tuoksi epäonneksi. Valituksesta on tullut luova teko, joka ei enää vahvista valittavaa minää kielteisellä nautinnolla.

Skitsoanalyysissä meidän persoonamme ja minuutemme nähdään samanlaisina ihmisen tekeminä rakennelmina kuin uskonnot ja kansallisuudet. Minuus on kontingentti; se voi olla myös toisin. Mikään meissä ei sano, että meidän minuutemme tulee olla juuri sellainen kuin se tällä hetkellä on. Minuus ei ole geneettisesti determinoitu (esimerkiksi geneettinen poikkeama altistaa joissakin tapauksissa syövälle tai muille sairauksille; se ei ole nämä sairaudet). Me voimme aina olla toisin. Me voimme tulla joksikin toiseksi.

Hyvä esimerkki luovasta valittamisesta on blues. Sanoa bluesia pelkäksi edellä kuvatuksi reaktiiviseksi valittamiseksi, on bluesin olemuksen väärin ymmärtämistä. Bluesissa suru valtaa soittajan ja valituksesta tulee jotain aivan muuta kuin neuroottista valittamisen nautintoa. Kun Robert Johnson astuu tienristeykseen hänet valtaa hänelle ylivoimainen suru. Se on yksinkertaisesti hänelle liikaa.

I went to the crossroad, fell down on my knees
I went to the crossroad, fell down on my knees
Asked the Lord above ”have mercy, now save poor Bob, if you please”

Se, kohtasiko Johnson risteyksessä Saatanan, jääkööt tässä pohtimatta. Tärkeintä on ymmärtää Johnsonin kohdanneen hänet ylittäneen surun, joka manifestoitui bluesin sävelinä. Kohdattu epäonni muuttui positiiviseksi lopputulokseksi. Suuremmaksi nautinnoksi kuin neuroottinen epäonnistumisen epäonnistuminen. Tämä vieraus ja toiseksi tuleminen voidaan tietenkin tulkita saatanalliseksi ja tuonpuoleiseksi pahuudeksi, mutta skitsoanalyysissä on vain ja ainoastaan tämänpuoleisuutta.

Ylevä valittaja nousee reaktiivisen valittamisen yläpuolelle ja tekee valittamisestaan luovan prosessin. Hänestä tulee joku toinen. Ylevä valitus ei pyri voimistamaan vanhaa minuutta; se ei tarvitse itselleen tunnustusta, koska itseä ei enää ole. Luova ilmaus on lahja toisille, jotka sen ottavat vastaan tai ovat ottamatta. Se ei ylevää valittajaa kiinnosta enää. Koska hän on jo muualla.

Surun, epäonnen ja vaivan kohdatessa skitsoanalyytikko näkee sen luovana prosessina, jossa jokin aikaisemmin tuntematon ottaa vallan. Se voi olla hyvin kivulias prossessi ja lopulta koitua meidän tuhoksemme (Deleuze päätti elämänsä oman käden kautta, koska vuosia vaivannut keuhkotauti oli lamauttanut hänet totaalisesti). Tämän luova prosessi ei siis missään nimessä pyri meitä kohtaavan kivun väheksymiseen. On kipuja ja epäonnea, jotka murskaavat meidät. Jossain tuolla edessämme on se voima, jonka kohtaaminen tulee käymään meidän kohtaloksemme. Meistä jokainen tulee kuolemaan. Mutta jokainen epäonni ennen sitä on samalla mahdollisuus väistää neuroottinen valittaminen ja kasvaa enemmän joksikin muuksi, mitä me tällä hetkellä olemme.

Näin olemme päässeet ensimmäisen skitsoanalyyttisen kirjotukseni loppuun. Seuraavaksi sitten jotain ihan muuta.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.