Osta kopio ja säästä rahaa …

Jeesustelun suomenennätys on saavutettu. Ihmettelin kaupungilla bussipysäkeille ilmestyneitä CopyCompanyn mainosjulisteita. Epäilin alusta asti, että kyseessä pitää olla jokin uusi shokki-kampanja tms. Ja niinhän se olikin.

Liiallisia yleistyksiä ei pitäisi tehdä ja pyrin niitä tässä välttämään, mutta kotimaisiin yrittäjiin on pesiytynyt huomattavan paljon itkeviä, valittavia ja kiukuttelevia pässinpäitä, joiden keskeisin henkinen ominaisuus löytyy sairaisiin mittoihin kasvaneesta ahneudesta. Nyt pitäisi omantunnon soida, kun ostaa kaupasta kaupan omia tuotteita (siis näitä eldoradoja, rainbow’ta jne.). Saitilla sanotaan niiden olevan samoja tuotteita kuin muutkin tuotteet, mutta halvempia. Viisaan kuluttajan ei niitä pitäisi ostaa (???).

Kampanja kantaa oman kortensa kekoon myös kulttuurin alueesta tuomalla stagelle Jussi Parviaisen. Voimme siis tässä kuulla vuodenvaihteen jälkeen voimaantulevan uuden tekijänoikeuslain ensiaskelien ääniä. Parviaista mainostetaan sivuilla kovana työntekijänä. Omasta mielestäni hänen suurin urakkansa on aikoinaan ollut näyttää Renny Harlinilta.

Näille kauppaketjujen tuotteiden ylivallasta valittaville kitisijöille voin mainita yhden yhdyssanan – brandihallinta. Omien tuotteiden brandia voidaan kehittää ja parantaa. Mutta toisaalta, jos laatua ei ole tarjota, niin halvempi kelpaa kuluttajille.

Suomessa maan tapa näyttää olevan oman strategisen työn terävöittämisen sijaan syyllistäminen ja sormellaosoittelu. Taidanpa todellakin pohtia tarkkaan, kun seuraavan kerran pysähdyn kaupanhyllyn eteen. Suosinko kulutusvalinnoillani syyllistäjiä ja kaunaisuuden levittäjiä?

18 vastausta artikkeliin “Osta kopio ja säästä rahaa …

  1. Laitatko vielä linkin ko saitille tai tarkemmat hakusanat että onnistuu guuglaus? Ei jaksa paukkulangan päässä turhaan selata seittiä 🙂

    Tykkää

  2. Hoh, onpas jotenkin nolo kamppis. Kuluttajaa syyllistetään asioista, jotka eivät edes kuulu hänen tontilleen (käsittääkseni brändien pönkittäminen ei ole kuluttajan hommaa ollenkaan). Kukahan lienee tuon takana BOB:in lisäksi, vai onkohan kukaan? On jotenkin huvittavaa, että ”pahat” brändit mainitaan nimeltä, mutta ”hyviä” ei.

    Tykkää

  3. Jälleen kerran; ei oteta sitä liian vakavasti. Bobin agitoima keskustelu on ihan paikallaan, vaikka heidän vilpittömyydestään voi olla vähintääkin montaa mieltä.

    Tykkää

  4. Tero,

    Miten noin huonoa kamppista voi ottaa vakavasti? Omasta mielestäni BOBin ”agitoima” keskustelu ei ole paikallaan, koska siinä ei ole mitään substanssia. Kuluttajan syyllistäminen on juuri sitä vanhakantaista ”herrat käskee ja kansa tottelee” -asennetta, jonka soisi jo kuolevan pois muiden muinaismuistojen sekaan.

    Suomalaiset yrittäjät näyttäytyvät aika usein munattomina vikisijöinä, jotka haluavat kaiken hyödyn kapitalismin tuomista eduista. Mutta mitään haasteita ei haluta. Haasteisiin vastaaminen pistetään aina jonkun toisen (tässä tapauksessa kuluttaja, mutta yleensä se on Valtio) kannettavaksi.

    Suomalainen kapitalismi tuntuu olevan vähän tämän kaltaista: ”Vapaa kilpailu on hyväksi aina siihen pisteeseen saakka, kun voidaan kilpailla. Kun ongelmia tulee, niin kaikki muut saavat kantaa kortensa kekoon paitsi he, jotka vapaata kilpailua alunperin suureen ääneen tänne halusivat!”

    Ja on se kumma, että ns. trendikäs instanssi kuten mainostoimisto paljastuu vanhakantaisen komento-kulttuurin voimakkaaksi äänitorveksi. Jos tämä kuuluu Niinistön vaalikampanjaan (kuten se varmaan kuuluukin), niin mitään vastakkainasettelun aikaa ei ole ohitettu. Se on pystytetty entistä jyrkempänä jarruttamaan Suomen kehitystä pienen pääoma-luokan etujen mukaisesti. Mitäs siitä, että kansakunnalla menee päin persettä, kunhan rikkaimmat rikastuvat entuudestaan …

    Sorry. Tero, Nyt on sanottava, että tämä kampanja edustaa juuri sitä vanhakantaisuutta, jota minä vastustan viimeiseen saakka. Ja vaikka tätä tökeröä kampanjaa itsessään ei voi ottaa vakavasti, niin sen takana vellovat tarkoitusperät näyttäytyvät ainakin minun silmiini aika huolestuttavilta.

    Tykkää

  5. Hmmm.., ei noita mainoksia ehkä ole välttämättä suunnattu kuluttajille, bobillahan ei varsinaisesti ole heille mitään tarjottavaa. Pikemminkin toimisto pyrkii puhuttelemaan omia asiakkaitaan (ja siinä sivussa onnistuu herättelemään myös bloggaajia). Mainonnan metatasot alkavat kyllä mennä nykyään aika hämäriksi, eikä ihme jos siinä sivussa joku onnistuu pyllistelemään väärään suuntaan ja jopa itselleen.

    Tykkää

  6. Meidän pähkäily (ja osittainen kiihkoilu) on juuri sitä, mistä tässä on kysymys. Juju tai ei, tuntuu toimivan 😉

    Tykkää

  7. Mitäs jos poistaisit postauksen? Luulisin, että poistaminen vasta osoittaisi kuinka merkittävä verkostoitumisen solmu S.B. olisi Suomessa… Just a thought.. 🙂

    Tykkää

  8. Koko SchizoBlogin elämän aikana siitä ei ole poistettu yhtään postausta. Eikä poisteta nytkään. Ei tuo kampanja nyt NIIN TƒRKEƒ ole. Ja mitä YTV/HKL -optimointiin tulee, niin siellä ei noin ”rationaalisia” liikkeitä tehdä ellei seurauksena ole takuuvarmoja irrationaalisia seurauksia. Sen verran tyhmää ja ammattitaidotonta sakkia siellä on töissä.

    Onkohan BOBilla ja HKL:llä sama headhunting-firma?

    Tykkää

  9. Jos kyseessä on täysin testausmielessä toteutettu ”huijaus”, niin aika vaarallisilla vesillä liikutaan. Hjallis, Keskinen ja Parviainen ovat ainakin leimautuneet aika pelleiksi ja kauppojen omat tuotteet saaneet aika kyseenalaisen leiman. Olisi tietenkin hienoa kuulla kyseisten henkilöiden ja tuotteiden myyjien näkemyksiä kampanjasta.

    Ainakin Sonyn viimeisin grafittikampanja PSP:n mainostamiseksi on kääntynyt itse yhtiötä ja mainostettavaa tuotetta vastaan.

    ”Sony ads draw public ire”

    Tykkää

  10. Eli joku juju siinä siis ehkä on. Mutta siitä huolimatta Bob leimautuu aika pöhköksi aiheen perusteella, oli pseudoa tai ei. Tosin apina-asiamies oli kyllä jo sen luokan populismia, että siinä jää pressaehdokkaatkin kakkoseksi. Bob eduskuntaan!

    Tykkää

  11. Inehmoilla jotka eivät mainontaa ole tehneet on ikävä taipumus mystifioida mainontaa. Tässä mistään ihmeellisestä ole kyse, Bob lienee saanut ilmaista tilaa ulkomainontafirmalta yleismerkkituotekamppikseen. Kumpienkin etu tässä. Ilman mainostavia brandeja bobit ja jcd:t kuolevat.

    Imo, Bob on kupla. Saa sitä yllättävä&omaperäinen olla, mutta ei jos se tehdään ilman mmm.. sanotaan vaikka yhteiskunnallista ymmärrystä ja sivistystä, eikun sanotaan suoraan ilman aivoja niin lopputulos on tämä kamppis tai työväen presidentti.

    Tykkää

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.